Donald Trumpin rikossyytteet luettiin Yhdysvaltain senaatissa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkarikosoikeudenkäyntiä valmistellaan tänään maan senaatissa.

Kello 19 Suomen aikaan alkavan istunnon alussa senaatille luetaan ääneen Trumpin rikossyytekohdat.

Trumpia vastaan on nostettu kaksi syytettä. Ensimmäinen kohta koskee vallan väärinkäyttöä ja toinen kongressin toiminnan estämistä. Ensimmäisessä kohdassa on kyse Trumpin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kiistanalaisesta puhelinkeskustelusta. Trumpia syytetään myös kongressin työn estämisestä virkarikostutkinnan aikana.

Demokraattienemmistöinen edustajainhuone päätti eilen lähettää Trumpin virkarikossyytteet senaatin käsittelyyn. Päätös syntyi pitkälti puoluerajojen mukaisesti äänin 228–193.

Istunnon jälkeen noin kello 21 John Roberts eli oikeudenkäynnin johtajana toimiva korkeimman oikeuden puheenjohtaja vannoo valan senaatille.

Tämän jälkeen Roberts ottaa vastaan 100 valamiehenä toimivan senaattorin valat.

Lue myös:

    Uusimmat