Katso, kuulutko suonikohjujen riskiryhmään – nämä seikat vaikuttavat kohjujen syntyyn

Suonikohjut ovat tyypillisin laskimovajaatoiminnan ilmentymä. Verisuonikirurgian erikoislääkäri Pekka Ahon mukaan konsteja suonikohjujen ehkäisemiseen ei ole.

– Tiedämme riskitekijät, joita ovat naissukupuoli, tupakointi, alkoholinkäyttö ja perimä. Omilla toimilla suonikohjuja ei siten voi kovin hyvin välttää, kertoo verisuonikirurgian erikoislääkäri Pekka Aho.

Yleisesti suositellaan runsasta liikuntaa ja tukisukkien käyttöä, mutta tutkimustietoa näiden tehosta suonikohjujen ehkäisyssä ei ole.

Naisilla suonikohjut ovat tavallisempia kuin miehillä.

– Ei tiedetä miksi näin on, mutta raskaudet lisäävät suonikohjujen syntymisen riskiä. On ajateltu että kohtu painaa laskimoa ja estää veren paluuta ylös.

Kohjut kulkevat suvussa

On myös näyttöä siitä, että hormonaaliset muutokset raskauden aikana olisivat syynä laskimovajaatoiminnan lisääntymiseen. Alaraajaturvotus ja suonikohjujen oireet liittyvät pohjelihaksen käyttämiseen. Pohjelihas palauttaa verta ylöspäin.

Aho muistuttaa, että paljon liikkuvankin ihmisen nilkka saattaa olla jäykistynyt ja aiheuttaa suonikohjua ja turvotusta. Suurin osa kohjuista ei myöskään synny elintavoista tai seisomatyöstä vaan on pääosin periytyvää.

– Suonikohju kulkee suvussa, syytä siihen ei varsinaisesti tiedetä. Jos vanhemmilla on kohjuja, on riski saada suonikohjuja kaksinkertainen.

– Suonikohjua ei voi ennakoida, eikä omaa ihoa voi tutkia. Pullollaan olevat verisuonet eivät ole merkki suonikohjuista. Esimerkiksi laihan ihmiset suonet näkyvät pinnalla, koska välissä ei ole rasvakerrosta, muistuttaa Aho.

Pintalaskimovajaatoiminta on yleistä

Suonikohjut ovat tavallisimpia keski-ikäisillä, nuoremmilla niitä ilmenee harvoin. Joka toisella yli 50-vuotiaalla voidaan ultraäänitutkimuksessa todeta pintalaskimovajaatoimintaa. Jos nuorella esiintyy suonikohjuja, ne ovat periytyviä.

– Tupakointi vaikuttaa paitsi tukosriskiin myös suonikohjujen syntymiseen, Aho kertoo.

– Ainoa mitä voit itse tehdä, on pitää tukisukkia. Ihmiset luulevat markettien ohuita sukkia tukisukiksi, mutta sitä ne eivät ole. Tukisukkien pitäisi olla kunnolla puristavia, ja niitä saa erikoisliikkeistä.

Apteekista ja erikoisliikkeistä saa myös niin sanottuja lentosukkia, jotka ovat 1. puristusluokan sukkia. Suonikohjupotilaalle suositellaan 2. luokan sukkaa.

Vaikkei tukisukkien vaikutusta suonikohjujen ehkäisemiseen ole osoitettu, kannattaa sukkia käyttää silloin, kun suonikohjuja on jo ilmennyt. Ne auttavat välttymään komplikaatioilta, ja parantavat alaraajojen pintaverentautia.

Kuvat: Colourbox

Studio55.fi/Siiri L'Ecuyer

Lue myös:

    Uusimmat