Katri Helena vihjailee uusista keikoista: "Tänä vuonna olen tulossa"

Keikkatauolla ollut laulajatähti Katri Helena aikoo palata esiintymislavoille loppuvuodesta.

Laulajalegenda Katri Helena, 73, kertoiErja Häkkisen uuden Diego dalla Palma -kosmetiikkayrityksen yksityistilaisuudessa tuoreista kuulumisistaan.

Laulajatähti jäi viime kesänä keikkatauolle terveysongelmien takia. Hän aikoo palata musiikin pariin vuoden sisällä.

– Olen niin sanotusti virkavapaalla tällä hetkellä. Tuntuu pelottavan hyvältä. Konsertteja tulen vielä tekemään. Tänä vuonna olen tulossa. Loppuvuodesta jatketaan, Katri Helena kertoo.

Kilpirauhasongelmista kärsinyt nainen kertoo selättäneensä sairastelut.

– Terveysongelmat ovat hoidettu ja hoidettavissa. Se oli sellainen pysähdys, joka teki ihan hirveen hyvää. Maailma ei siihen pysähdy, jos en juokse konserteissa ja tapahtumissa.

Keikkatauon aikana tähti on viettänyt aikaa äitinsä ja lastenlastensa kanssa.

– Nyt on ollut enemmän aikaa. Toimin mummina ja äitini osittaisena huoltajana. Hän asuu lähellä ja käyn päivittäin hänen luonaan.

Katri Helenan fanit ovatkin jo odottaneet tähden paluuta.

– Ihmisiltä on tullut kivoja viestejä, että koska kuullaan.

Lue myös:

    Uusimmat