Katja Kallion Sooloilua-romaanista tehdään elokuva

"Salamarakkaudesta" kertova draamakomedia tulee valkokankaille alkuvuodesta 2008.

Katja Kallion romaanista Sooloilua tehdään pitkä kotimainen elokuva. Elokuvan ohjaa näyttelijänäkin tunnettu Lauri Nurkse.

Viime vuonna Taideteollisesta korkeakoulusta ohjaajaksi valmistunut Nurkse ohjannut aikaisemmin muun muassa televisiosarjat Kumman kaa ja Studio Impossible. Parhaillaan hän ohjaa Neloselle kymmenenosaista komediasarjaa Pelkkää lihaa. Näyttelijänä Nurkse on esiintynyt elokuvissa Pahat pojat ja Cyclomania. Sooloilua on Nurkselle ohjaajana ensimmäinen pitkä elokuva.

"Salamarakkaudesta" kertova draamakomedia tulee valkokankaille alkuvuodesta 2008. Elokuvan tuottaa Fantasiafilmi.

Edellinen Katja Kallion romaanista syntynyt elokuva oli Aku Louhimiehen ohjaama Kuutamolla vuonna 2002.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat