Katainen varoittaa Puolaa EU-äänioikeuden jäädyttämisestä

Euroopan komissio odottaa Puolalta lähiviikkoina vastausta, miten maa aikoo varmistaa oikeuslaitoksensa riippumattomuuden. EU on ollut huolissaan tavasta, jolla maan hallitus on puuttunut keskeisiin oikeusvaltioperiaatteisiin.

Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) varoittaa, että yhtenä vaihtoehtona on se, että Puolan äänioikeus EU-päätöksenteossa jäädytetään. Puolan hallituksella on helmikuun loppupuolelle aikaa vastata komission esittämiin kysymyksiin maan oikeusvaltiokehityksestä.

– Todella toivomme, että Puolan hallitus ottaisi tilanteen vakavasti, koska siitä eteenpäin vaihtoehdot ovat huonot.

EU:n on Kataisen mielestä pakko toimia päättäväisesti, koska kyse on unionin keskeisistä perusarvoista: lehdistönvapaudesta, sananvapaudesta ja oikeuslaitoksen riippumattomuudesta.

Maan hallituksen lait esimerkiksi median asemasta ovat puhuttaneet viime vuonna.

Mediakiistaan neuvotellaan ratkaisua Puolassa 1:46

Lue myös:

    Uusimmat