Kasvojenkohotus akupunktion avulla
Akupunktio auttaa monenlaisiin vaivoihin. Apu saattaa löytyä yllättäviinkin ongelmiin.
Akupunktion asiantuntija Antti Raution mukaan akupunktiota käytetään juuri nyt eniten niska- ja hartiakipujen, migreenin sekä liikuntaelinten vaivojen hoitoon.
Rautio on tavannut ihmisiä, jotka ovat kärsineet vuosia tuskallisesta niskakivusta.
− Akupunktion myötä kivut ovat kadonneet. Jo yksi kerta voi auttaa, Rautio sanoo.
Akupunktio auttaa hyvin tulehduksen aiheuttamiin vaivoihin, kuten virtsatieinfektioon. Hyviä tuloksia on myös allergiaoireiden hoitamisesta. Vaivojen kirjo, johon akupunktio puree, on ylipäätään laaja.
− Laktoosiongelmat, verenpaine, sydämet rytmihäiriöt, stressi, tenniskyynärpää, atooppinen ihottuma, hiustenlähtö, Rautio luettelee.
− Noidannuolen jälkeen ihminen potee usein monta kuukautta selkäkipua. Akupunktio auttaa myös tähän.
Jännitys kasvoilla laukeaa
Akupunktiota käytetään Raution mukaan jonkin verran myös kasvojenkohotukseen. Tällöin akupunktioneulat painetaan suoraan kasvoihin.
− Jos olet hermostunut ja stressaantunut, kasvosi ovat jatkuvassa jännityksessä, puhumattakaan niskoista ja hartioista. Akupunktiolla pystytään rentouttamaan kasvoja, jolloin jännitys laukeaa. Kasvot ovat elastiset, eikä niihin tule niin helposti ryppyjä.
Apua saattaa löytyä myös lapsettomuudesta kärsiville.
− Akupunktio voi auttaa, jos kyseessä on ei-rakenteellinen vika, eli nainen ei vain jostain syystä tule raskaaksi.
Kuva: Colourbox.com
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
Lataa lisää