Virolaisnainen kiisti asianajaja Juhani Ripatin välittäneen hänelle ohjeita rahojen hakemiseen. Naista kuultiin Helsingin käräjäoikeudessa jatkuvassa rahanpesujutussa.
Virolaisnainen on syytteessä kahdesta törkeästä rahanpesusta. Nainen myöntänyt hakeneensa rahaa, mutta kiistänyt syytteen. Kyse on on ollut perheen rahoista, eikä lain mukaan silloin ole voinut olla kyse rahanpesusta.
Asianajaja Ripatti on myös kiistänyt syytteet, joiden mukaan hän olisi kahdessa tapauksessa vuonna 2011 välittänyt tietoa vangitulta mieheltä tämän virolaiselle puolisolle. Syyttäjän mukaan virolaisnainen haki asianajajan välittämien tietojen perusteella rahaa eri piiloista poliisilta turvaan yhteensä 50000-60000 euroa.
Kuulustelussa virolaisnainen oli kertonut poliisille, että asianajaja oli antanut ohjeita, mutta oikeudessa hän sanoi toisin. Salissa naista avusti tulkki, mutta kertoman mukaan poliisikuulustelujen sisältöä hän ei ollut ymmärtänyt.
Halonen kysyi suoraan
Ripatin asianajaja Ari Halonen tenttasi virolaisnaista oikeussalissa.

