Käsikirjoittaja: Minulla on nauha Mel Gibsonin väkivaltaisuudesta

Mel Gibsonin ohjaama ja Joe Eszterhasin kirjoittama elokuva vedettiin pois tuotannosta.

Kun Warner Bros oli perunut elokuvan tekemisen, kehkeytyi ohjaajan ja käsikirjoittajan välille sanaharkkaa. Tuotannon peruuntumisen yhdeksi syyksi on epäilty Gibsonin juutalaisvastaisuutta. Nyt käsikirjoittaja Eszterhas latasi lisää syytöksiä ohjaaja-näyttelijää kohtaan tv-haastattelussaan.

Gibsonia on jo aikaisemmin epäilty väkivaltaisesta käytöksestä lapsensa äitiä kohtaan. Eszterhas kertoi hallussaan olevista todisteista Gibsonin väkivaltaisuudesta. Käsikirjoittaja kertoi Today-ohjelmassa olleensa perheensä kanssa Costa Ricassa vierailulla. Myös Gibson oli mukana samalla matkalla.

Eszterhasin mukaan Gibson oli kertonut käsikirjoittajan 15-vuotiaalle pojalle väkivaltaisista fantasioistaan, joiden kohteena on Gibsonin lapsen äiti Oksana Grigorieva.

– Mielestäni hän on katala ja se on anteeksiantamatonta, kun laittaa näitä mielikuvia 15-vuotiaan pojan päähän, Eszterhas avautui.

Eszterhas kertoi nauhoittaneensa Gibsonin tarinat, mutta hän ei vielä tiedä mitä tehdä nauhoille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat