Karua puhetta Tiger Woodsista: "Zombi"

Golflegenda Tiger Woodsin entinen agentti Hughes Norton lataa kovaa tekstiä Woodsista uudessa Rainmaker -kirjassaan. "Hän on ihmisuhteissaan kuin zombi", Hughes kuvailee Woodsia.

Norton toimi Woodsin agenttina vuonna 1997, jolloin golfari allekirjoitti Niken kanssa miljoonien jättisopimuksen. Woods antoi kuitenkin potkut Hughesille vain kahta vuotta myöhemmin.

– Hän petti minut. Se oli petos suurella p:llä. Se oli sitä ammattitasolla, koska kuvittelin tehneeni työni hyvin ja henkilökohtaisella tasolla, koska hän heitti suhteen, jonka olimme yhdessä rakentaneet, Norton kirjoittaa Daily Mailin mukaan.

Norton on myös kriittinen, kuinka tuolloin 23-vuotias Woods hoiti koko tilanteen.

– Se hiukan lohduttaa, vaikkei paljoa, kun hän kohteli kaikkia yhtä huonosti. Oli sitten kyseessä kuka tahansa. Hän päättää suhteet kaikkien kanssa, riippumatta siitä, onko kyse tyttöystävistä tai entisestä golfvalmentajasta. Se on hiukan ironista. Hän on niin hyvä kohtaamaan asioita golfkentällä, mutta sen ulkopuolella hänellä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja. Se on turhauttavaa, Norton toteaa.

Woods korvasi Nortonin Mark Steinbergilla, joka toimii edelleen hänen agenttinaan. Woods nähdään seuraavan kerran viheriöllä 11.-14. huhtikuuta, jolloin pelataan The Masters.

Lue myös:

    Uusimmat