Kärppien päävalmentaja oli iloinen uuden hankinnan onnistumisesta: "Viides peli, viides läpiajo ja nyt hän onnistui maalinteossa"

Oulun Kärppien onnistujiin kuului Jasper Lindsten, joka avasi maalihanansa oululaisten paidassa HPK:ta vastaan. Lindsten teki oululaisten ensimmäisen maalin, kun Kärpät voitti HPK:n 4-0-lukemin.

Videolla Tulosruudun SM-liigaraportti.

Lindsten siirtyi täksi kaudeksi Kärppiin Turun Palloseurasta, jossa hän teki viime kaudella 29 pistettä. TPS:n juniorimyllyn läpi käynyt Lindsten teki tehokkaimmalla kaudellaan turkulaisseurassa 37 pistettä ja nousi suuren yleisön tietoisuuteen SM-liigassa. 

Hänen avausottelunsa Kärpissa ovat kuitenkin olleet hieman hankalia, sillä tehopisteet ovat olleet tiukassa. Kärppien päävalmentaja Mikko Manner oli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa onnellinen pelaajansa puolesta.

– Jasper Lindstenin viides peli, viides läpiajo ja nyt hän onnistui maalinteossa. Hän on meille tosi tärkeä pelaaja ja varmasti menee aikaa, että hän kokee sellaista tunnetta olevansa riittävä pelaaja Oulun Kärppiin. Hän on tehnyt kovasti töitä ja olen tosi iloinen hänen puolestaan, Manner totesi.

HPK:lle tappio oli puolestaan toinen perättäinen. Joukkueen päävalmentaja Antti Pennanen harmitteli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tietyissä asioissa näkynyttä eroa.

– Voittamisen kannalta olennaisissa asioissa olimme pikkaisen jäljessä: Miten niitä maaleja tehdään - jokunen veto jää meiltä ottamatta – sitten, miten ydintä puolustetaan. Vastustaja oli tänään tosi hyvin siinä ytimessä ja puolusti sitä vahvasti, Pennanen totesi. 

 

Lue myös:

    Uusimmat