Karmivat viimeiset kierrokset – F1-kuski kärvisteli sietämättömissä kivuissa: "Olin kuolemaisillani autossani"

AlphaTaurin F1-kuski Pierre Gasly koki sietämätöntä vatsakipua Saudi-Arabian GP:n viimeisten kierrosten aikana sunnuntaina.

Gasly sijoittui kilpailussa kahdeksanneksi, mutta koki myös epäonnea. Hän oli tehnyt Red Bullin Sergio Pérezin tavoin ensimmäisen varikkopysähdyksensä juuri ennen kuin turva-auto tuli Williamsin Nicholas Latifin ulosajon myötä radalle. Tähän meni sijoja, ja aika-ajoissa yhdeksänneksi kaasutellut ranskalainen valahti pois kärkikymmeniköstä.

– Olin todella epäonninen varikkopysähdyksen ajoituksen kanssa. Kun pääsin pois varikolta, näin turva-auton tulevan, joten putosin 14:nneksi, Gasly sanoi The Racen mukaan.

– Onnistuimme luovimaan tiemme takaisin sijalle kahdeksan, joten voimme minusta olla iloisia, ja minun osaltani ne olivat urani kivuliaimmat viimeiset 15 kierrosta.

Gasly kärvisteli vatsakipujen kanssa.

– En tiedä, mitä suolistoni kanssa tapahtui, mutta olin kuolemaisillani autossani. Huusin kivusta ja olen vain iloinen, että kisa on ohi ja onnistuimme saamaan kahdeksannen sijan.

Gasly ei sanojensa mukaan ollut koskaan kokenut moista kipua.

– Minusta tuntui kuin jokaisessa vasemmassa mutkassa joku puukottaisi minua sisältä päin suolistooni, joten se ei ollut kivaa.

Lue myös:

    Uusimmat