Karmaiseva lahjamaali MM-turnauksessa – roikkukiekko puolesta kentästä sählättiin sisään: "Nyt kyllä maailma murenee"
Saksa siirtyi kahdella nopealla osumalla johtoon Tanskaa vastaan MM-jäällä. Saksan joukkue on avannut kisat kolmen tappion merkeissä, joten tämän illan ottelusta olisi todella tärkeää napata voitto, jotta paikka puolivälierissä olisi edelleen realismia. Toisessa erässä syntynyt johtomaali sai alkunsa tanskalaisvahti Frederik Dichow Nissenin onnettomasta suhmuroinnista. Veräjänvartija antoi keskialueelta ammutusta roikkukiekosta todella halvan irtokiekon, josta Alexander Ehl sai iskeä kiekon uuniin. Voit katsoa epäonnisen maalin tässä jutussa olevalta videolta.
Saksa vei ottelusta lopulta voiton lukemin 6–4 ja otti avauspisteensä MM-kisoissa. Joukkue on siis edelleen mukana taistelussa puolivälieräpaikasta. Joukkue nousi voiton myötä kolmeen pisteeseen ja A-lohkon kuudenneksi.
Tanska jatkaa A-lohkon kolmantena, pisteen Leijonia edellä.
Uusimmat
-
11:34
Putin vierailulla Kiinassa: Ukrainan sotaan tarvitaan poliittinen ratkaisu
-
11:33
Alkoholilain muutosesityksestä hylkäävä mietintö
-
11:29
Poliisijärjestöt älähtivät hallituksen säästöistä: Uhka sisäiselle turvallisuudelle
-
11:15
Hiihtoliitto aloittaa muutosneuvottelut
-
11:11
Venäjä: Krimin sillan ilmatorjuntaa vakoiltu – tämä pidätyksistä tiedetään
-
11:10
Onko WhatsAppin profiilikuvasi kukka tai lemmikki? Tutkimus havaitsi taustalla ikävän syyn
-
10:45
Pääministeri yritettiin murhata – Slovakia joutui MM-jäälle järkytyksen hetkellä: "Meidän oli pelattava"
-
10:45
Limuviinat eivät tule kauppoihin tyttöjen suojelemiseksi, sanoo Päivi Räsänen
-
10:41
Inflaation käänne näkyi pörssiluvuissa Wall Streetin sulkeutuessa
-
10:29
Partisaanit: Suuria tuhoja Krimillä – Venäjä väittää ATACMS-iskuksi
-
10:14
Slovakian varapääministeri: Ammutun Ficon tila vakaa, mutta erittäin vakava
-
10:11
Tappara hankki MM-puolustajan riveihinsä
-
10:06
Jenni Haukiolle uusi työ
-
09:46
Tuomas Enbuskea syytetään pahoinpitelystä – Enbuske: "Kiistän syytteen ehdottomasti"
-
09:21
Sisarvaimot-sarjasta tutun ex-parin 25-vuotiaana kuolleen pojan vahvistettiin tehneen itsemurhan
-
09:15
Laihdutuslääke Ozempicista uusi suotuisa havainto – voisi "muuttaa kaiken"
-
09:12
Sotahistorioitsija lyttää Putin-uutisoinnin: "Värinää ja tärinää – toivotaan toivotaan"
-
09:03
Jukka Jalonen jyrähti MM-kisojen erikoisista kulissikäänteistä – Leijonien suuntaan napakka viesti: "Helvettiin ja nopeasti!"
-
08:59
"Rakkaus kuuluu kaikille" – kirkolliskokous pui piispojen esitystä kahdesta avioliittokäsityksestä
-
08:57
Naisleijonat jatkaa tutussa komennossa
-
Lataa lisää