Karkotuslento keskeytettiin vain muutama minuutti ennen lähtöä – Ruanda edelleen valmis ottamaan turvapaikanhakijat vastaan

Ihmisoikeusjärjestön varapuheenjohtajan mukaan EIT:n päätös osoittaa, kuinka vaarallisesti Britannian hallitus toimisi siirtäessään turvapaikanhakijoita Ruandaan.

Ruandan hallitus sanoo olevansa edelleen sitoutunut ottamaan vastaan Britannian lähettämiä turvapaikanhakijoita, vaikka Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätös perui ensimmäisen lennon tiistai-iltana.

–  Nämä tapahtumat eivät pidättele meitä. Ruanda on edelleen sitoutunut siihen, että tämä kumppanuus saadaan toimimaan, sanoi hallituksen tiedottaja Yolande Makolo.

Britannian ensimmäinen turvapaikanhakijoita Ruandaan kuljettava lento peruttiin tiistaina vain minuutteja ennen lähtöä EIT:n päätöksen takia.

Brittilehti Guardian kirjoitti tilanteen vaikuttavan siltä, että maan sisäministeriöllä ei ole mahdollisuuksia valittaa päätöksestä. Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoitti, että EIT:n päätös lennosta ei tarkoita, että maan suunnitelma lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan on kuopattu, vaan koko toimintaperiaatetta tullaan käsittelemään oikeusteitse.

Sisäministeri Patel pettyi EIT:n päätökseen: "Seuraavien palautuslentojen valmistelu alkaa nyt"

Detention Action -ihmisoikeusjärjestön varajohtaja James Wilson kuvaili Guardianin mukaan päätöstä historialliseksi. Hänen mukaansa päätös osoittaa, kuinka vaarallisesti Britannian hallitus toimisi siirtäessään turvapaikanhakijoita Ruandaan.

–  Se (EIT) harvoin puuttuu jäsenmaidensa oikeusasioihin.

Muun muassa Britannian oppositio ja kansalaisjärjestöt ovat jo aiemmin kritisoineet suunnitelmaa epäinhimilliseksi. Kriitikot ovat nostaneet esille muun muassa sen, että turvaa hakevien ihmisten majoittaminen ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneessä Ruandassa on kyseenalaista.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty totesi, että suunnitelma on shokeeraavan huonosti tehty.

Britannian sisäministeri Priti Patel kertoi olevansa pettynyt EIT:n päätökseen. Hänen mukaansa valmistelut seuraavaa lentoa varten alkavat nyt.

BBC:n mukaan Britannian korkeimman oikeuden tuomari päätti viime viikolla, että hallituksen Ruanda-toimintaa tulisi tarkastella kokonaisuutena, mutta sisäministeri Patel toimii laillisesti, jos hän sillä välin lähettää turvapaikanhakijoita Ruandaan.

–  Väistämättömät oikeudelliset viime hetken haasteet eivät estä meitä, emmekä salli väkijoukkojen estää poistoja, Patel sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat