Karjalan evakko Aira Samulin: suurin osa suomalaisistakin on alun perin muualta

Taiteilija Aira Samulin osallistui MTV:n järjestämään Turvapaikkana Suomi –keskusteluiltaan keskiviikkona.

Pakolaiskysymykseen keskittyneen ohjelman vieraana ollut Aira Samulin kertoi suorassa lähetyksessä omasta ajastaan evakkona. Samulin tietää omakohtaisesti, miltä tuntuu jättää koti taakseen ja paeta henkensä edestä.

Samulin oli vasta 12-vuotias ja hänen sisaruksensa vain 2 kuukautta vanha vauva, kun Karjalan-koti piti jättää taakse ja käsky lähteä evakkoon tuli vuonna 1941.

– Pakoon piti lähteä talvisaikaan ampumisen alta, ja viimein päästiinkin pakenemaan. Mukaan sai ottaa vain, mitä jaksoi kantaa. Yövyimme, milloin kenenkin asunnossa, mistä ikinä yösija saatiin, Samulin kertoo sodanaikaisista kauhuista.

Samulin uskoo, että tilanne vuonna 1941 ei ole kovinkaan muuttunut pakoon lähteneen näkökulmasta, jos vertaa vuoteen 2015.

– Aina, jos on pelkoa ja pakenemista, tuskaa ja turvattomuutta, se tuntuu aina samanlaiselta. 

Samulin muistuttaa, että jo Talvi- ja jatkosodan aikana evakkojen kotouttamiseen liittyi myös paljon ristiriitaisuuksia. 

– Meitä kotoutettavia evakkoja oli 400 000.  Vapaaehtoisuutta oli paljon, mutta siihen aikaan myös pakotettiin asuttamaan evakoita, sehän ei tietenkään ole pakolaisen kannalta välttämättä hyvä asia. Pakkolunastettiin maita evakoille, se oli hyvin ristiriitaista. 

–Toki tilanne oli sikäli eri, että meillä oli sentään yhteinen kieli, hän lisää.

Samulinilla onkin kuitenkin selvä viesti niille, jotka pelkäävät pakolaisia ja vastustavat heidän ottamistaan Suomeen.

– Ei mitään pelkäämistä. Suurin osa suomalaisistakin on tullut alun perin jostakin muualta. Elämä muuttuu, aika muuttuu, koskaan ei voi katsoa entiseen, aina pitää katsoa tulevaisuuteen, hän linjaa.

Lue myös:

    Uusimmat