Karjalainen: Maa- ja metsätalousministeri ei ota kantaa, onko Metsähallituksen pääjohtajan yli 200 000 euron eroraha oikein tai väärin – pyytää selvityksen asiasta

Ministeri Leppä ei ota kantaa siihen, onko Pentti Hyttisen yli 200 000 euron erokorvaus moraalisesti oikein.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) pyytää selvitystä Metsähallituksen irtisanoutuneen pääjohtajan Pentti Hyttisen saamasta yli 200 000 euron erorahasta, kertoo sanomalehti Karjalainen.

STT uutisoi syyskuun alussa, että Metsähallituksesta irtisanoutunut Hyttinen saa läksiäisiksi irtisanomisajan palkan kuudelta kuukaudelta ja kuuden kuukauden palkkaa vastaavan erokorvauksen. Lisäksi Hyttinen saa mahdolliset tulospalkkiot tämän vuoden tammi-elokuulta.

Karjalaisen mukaan Leppä on päättänyt pyytää Metsähallituksen hallitukselta selvityksen erokorvauksesta, vaikka uskoo liikelaitoksen hallituksen arvioineen asiaa huolella.

– Heidän on toimittava metsähallituslain, valtion omistajapolitiikan linjauksien ja johtajasopimuksen puitteissa. Varmuuden vuoksi ministeriö pyytää Metsähallituksen hallitukselta selvityksen erokorvauksesta, Leppä sanoi Karjalaiselle.

Leppä ei kommentoi sitä, onko iso erokorvaus moraalisesti oikein.

Hyttinen ilmoitti elokuun lopulla irtisanoutuvansa Metsähallituksen pääjohtajan tehtävästä. Hän perusteli eroaan läheisen sairastumisella.

Pentti Hyttinen kertoi irtisanoutumisestaan hieman ennen Metsähallituksen hallituksen kokousta, jossa oli tarkoitus käsitellä selvitystä hänen johtamistavoistaan.

Lue myös:

    Uusimmat