Pitkä risteily tiedossa? Karmiva laivafakta voi tulla yllätyksenä – "Kuolemaa on kaikkialla"

Tieto laivojen ruumishuoneista keräsi melkoisen yleisön TikTokissa.

Ihana risteily trooppisilla vesillä voi kestää viikon tai useitakin. Koska risteilyalus voi olla matkalla pitkään, sen sisuksista löytyy monenlaisia tiloja ja palveluita. Suurimmissa laivoissa on myös ruumishuone sen varalta, että matkustaja kuolee kesken matkan, kertoo 7news.

Esimerkiksi australialainen Lauren keräsi satoja tuhansia katsojia paljastamalla ruumishuonefaktan TikTokissa. Lauren kertoo olleensa töissä risteilyaluksella vuoden ajan; hän paljasti myös nähneensä ruumishuoneen käytössä työrupeamansa aikana.

– Laivalla on ruumishuone. Laivalla on vankila, Lauren kuvaili risteilyalusten "salattua puolta".

Lauren kertoi ruumishuoneista. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Ruumishuoneista uutisoitu ennenkin

Ruumishuoneiden olemassaolo suurilla aluksilla ei toki ole varsinainen salaisuus – esimerkiksi Insider uutisoi niistä vuonna 2019 ja paljasti samalla, että laivalla tapahtuneille kuolemille on olemassa jopa oma amerikkalaissivusto nimeltä "cruiseshipdeaths", suom. "risteilykuolemat".

Cruise Critic -sivuston mukaan tarkkoja kuolinmääriä laivoilla on mahdotonta sanoa, mutta Fort Lauderdalen satamaan on ilmoitettu 91 kuolemaa laivalla vuosien 2014 ja 2017 välillä.

Laivojen henkilökunta on koulutettu tilannetta silmällä pitäen. Express-lehden mukaan kuolemalle on ainakin yhdellä aluksella oma koodisana, "Operation Bright Star". 

Ruumishuoneen olemassaolo ei kenties juolahda mieleen, sillä laivan työntekijöiden tilat ovat luonnollisesti piilossa matkustajien katseilta. Laurenin video keräsi yli 800 000 katselukertaa ja päätyi lopulta otsikoihin.

Katso myös: Olivia näki somevideon upeasta vuoristosta ja lähti innoissaan matkaan – pian paljastui karu totuus "lomakohteesta". Juttu jatkuu videon alla.

Lauren ihmetteli joutumistaan medioihin ja totesi luulleensa, että ihmiset jo tietävät kaiken risteilyaluksista. Selvästi hän luuli väärin.

– En tiedä, tämä olen vain minä, mutta ajattelin, että jos kuolet matkalla, sinut vain heitetään laidan yli, yksi Laurenin videon kommentoija heittää.

– Kuolemaa on kaikkialla, eikä sitä voi välttää. On parempi, että [laivassa] on paikka, jossa prosessoida Ruth-mummua sydänkohtauksen jälkeen sen sijaan, että täytyisi rantautua, toinen kommentoija järkeilee.

– Minun isoisäni kuoli risteilyllä, kolmas paljastaa.

Katso myös: Mitä suomalaiset katuvat kuolinvuoteellaan? Esimerkiksi näitä asioita:

Näitä asioita suomalaiset katuvat kuolinvuoteellaan 5:03

Lue myös:

    Uusimmat