Kari Ketoselta hulvaton piikki Holmalle: Reidet kuin polvilumpiot

Antti Holma Show’ssa vakiovieraana nähtävä Kari Ketonen luonnehtii kollegaansa viiltävin huomioin.

MTV3-kanavalla käynnistyy syksyllä uusi viihdeohjelma, Antti Holma Show. Holman isännöimässä show’ssa keskustellaan joka viikko vaihtuvan vieraan kanssa, minkä lisäksi mukana on aina kaksi vakiovierasta.

Yksi sarjassa säännöllisesti vierailevista kasvoista on Kari Ketonen. Holman ja Ketosen välinen historia ulottuu pitkälle.

– Olen tuntenut Antin ylioppilasteatterin vuosilta asti, vaikka olenkin häntä vanhempi. Paremmin tutustuin häneen viime syksynä Putouksessa, missä meillä oli yhdessä hauskaa. Kun hän pyysi minua mukaan tähän, en tiennyt ohjelmasta vielä paljoa, mutta luotan hänen osaamiseensa ja tyylitajuunsa, mies kertoo MTV.fille.

Holma on kuvaillut MTV.fille kaksikon välillä vallitsevaa nokittelukulttuuria ainutlaatuiseksi ja Ketosta piikittelyissään täysin armottomaksi. Mies todistaakin Holman väitteet todeksi kuvaillessaan, mikä Holmassa on hänen mielestään parasta.

– Jos yksi asia pitää valita, niin parasta Antissa ovat hänen etureitensä. Nehän näyttävät aivan siltä, kuin siinä olisi kolme polvilumpiota. Harvinaista, mies leukailee.

Omaa rooliaan Holman show’ssa Ketonen ei vielä paljasta, mutta odottaa kuvausten sujuvan hauskoissa merkeissä.

– Odotan palkkaa, vitsejä, ja tekemistä. Ne ovat ne kolme asiaa, joiden varaan mun elämäni rakentuu, kaikki muu on kuorrutusta! Uskon, että saamme tällä porukalla pidettyä hauskaa ja tehtyä hauskoja juttuja, mies heittää suorasukaiseen tyyliinsä.

Antti Holma Show syksyllä 2015 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat