Kari Jalonen MTV Urheilun kiekkotiimiin – SM-liigalähetyksiin myös toinen vahvistus

Valmentajalegenda Kari Jalonen sekä mittavan pelaajauransa vastikään päättänyt Sami Lepistö ruotivat keväällä Liiga-kiekkoa MTV Urheilun asiantuntijatiimissä. Jalonen nähdään jo tämän illan Hockey Night Perjantai -studiossa kello 19 alkaen.

Yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisvalmentajista tähdittää jatkossa MTV Urheilun jääkiekkotiimiä. Viimeisimpänä pestinään Tshekin päävalmentajana toimineen Kari Jalosen meriittilistalta löytyy yhteensä 12 Suomen mestaruutta valmentajana ja pelaajana. Lisäksi Jalosen johdolla Leijonat saavutti MM-hopeaa keväällä 2016. Aikansa taitavimpiin suomalaispelaajiin kuulunut Jalonen pitää edelleen hallussaan Liigan yhden kauden piste- ja syöttöennätyksiä.

– Makeeta päästä mukaan MTV:n tiimiin, joka on täynnä minulle tuttuja jääkiekkoasiantuntijoita. Lähden suurella mielenkiinnolla seuraamaan Liigan runkosarjan viimeistä kolmannesta ja pudotuspelikevättä. Taistelu sijoituksista tulee olemaan todella kovaa sarjan ollessa niin tasainen, kertoo Jalonen.

Jalonen liittyy jo tänään Jukka Lohvan ja Pekka Saravon seuraan Hockey Night Perjantai -studioon. Illan HPK–Kärpät-ottelun selostuksesta vastaavat Antero Mertaranta ja Janne Pesonen, ja tunnelmat jäänlaidalta raportoi SiimLiivik. Uusissa, entistä näyttävämmissä perjantai-illan ottelulähetyksissä hyödynnetään aiempaa laajempaa kamerakattausta ja lisägrafiikoita.

Liiga-asiantuntijoiden ryhmää vahvistaa myös entinen Jokerit-puolustaja ja mittavan kansainvälisen uran tehnyt Sami Lepistö. Sekä NHL:ssä että KHL:ssä nimeä tehneen Lepistön uran saavutuksiin lukeutuu vuoden 2011 MM-kulta ja kaksi olympiapronssia.

Lepistö debytoi syksyllä MTV:n NHL-tuotannoissa ja laajentaa nyt Liiga-kiekon puolelle tuoden tiimiin tuoretta näkemystä heti komean kansainvälisen peliuransa päätyttyä. Ensimmäisessä Liiga-lähetyksessään Lepistö nähdään viikon päästä lauantaina.

Hockey Night Perjantai MTV3-kanavalla kello 19.25 alkaen. MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella ennakkostudio käynnistyy kello 19 .

Kiekkoraati: Pelicans noussut alhosta SM-liigan kuumimmaksi – Kärppien valmentajapäätökselle kehuja ja risuja 10:21
Kiekkoraati: Pelicans noussut alhosta SM-liigan kuumimmaksi – Kärppien valmentajapäätökselle kehuja ja risuja.

Lue myös:

    Uusimmat