Kari Hietalahti nähdään jälleen Roba-sarjassa.
Näyttelijä Kari Hietalahti palaa jälleen ylikonstaapeli Arto Mäkelän rooliin MTV:n Roba-poliisisarjan uudella, 12. syyskuuta alkavalla kaudella. Hietalahti kertoo MTV Uutisille, että tulevalla kaudella Arto luovii auktoriteettiin liittyvän kipuilun kanssa.
– Hän on aina ollut sellainen kenttäjohtaja, ei nyt päällikkö mutta vanhin. Hän pelkää menettävänsä asemansa ja muiden luottamus meinaa mennä, Hietalahti kertoo.
Hietalahti on ollut mukana Roba-sarjassa aina sen ensimmäiseltä tuotantokaudelta lähtien. Näyttelijän mukaan poliisin rooliin ja poliisiympäristöön hyppääminen on tuntunut helpolta.
– Kun haalarit vetää päälle, niin se tulee kyllä siitä. Olemme melkein poliiseja. Emme oikeita, mutta melkein. Se on tuttu maailma, keissit vain muuttuvat, hän sanoo.