Mainos

Karhunpentu vipelsi keskellä Imatran keskustaa – taksiyrittäjä Toni kuvasi harvinaisen vieraan videolle: "Tämän ikäiset seikkailevat ihan hölmöläisinä"

0:39
Katso videolta, miltä pennun vipeltäminen näytti.

Imatralainen taksiyrittäjä joutui tällä viikolla hieraisemaan silmiään pariin otteeseen, kun taksitolpan ohi jolkotteli nuori karhunpentu aamuöisellä seikkailullaan. 

Taksiyrittäjä Toni Nokelainen istui keskiviikon ja torstain välisenä yönä autossaan syömässä eväitä Imatran keskusasemalla. Miehen huomion kiinnitti kuitenkin jokin karvainen ja reippaasti liikkuva. 

– Nurkan takaa ilmestyi karhunpentu suoraan keskusaseman pihalle. Piti puhelin kaivaa äkkiä esille, kun se siinä kuljeskeli pihamaalla edes-takaisin, Nokelainen toteaa.

Karhunpentu pyöri pihalla noin minuutin verran, kunnes se katosi läheisen rakennustyömaan sokkeloihin. Nokelainen ilmoitti havainnostaan hätäkeskukseen ja jäi odottamaan partiota. 

– Tässä on ihan pieniä metsäläikkiä vähän matkan päässä, mutta jonkun aikaa pentu oli joutunut jo taapertamaan kaupunkialueella kun keskelle asutusta oli päässyt.

"Lähinnä hölmöyttään juoksevat eksyksissä"

Etelä-Saimaan riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdyshenkilö Petri Pesonen kertoo kuullensa Imatralla seikkailleesta pennusta, muttei kommentoi yksittäistapauksia. 

Pesonen kuitenkin kertoo, että vieroitusikäisten pentujen eli eraus-pentujen kanssa on joka kevät sama tilanne, kun pennut harhailevat hiukan liian lähelle ihmisasutusta.

– Tähän aikaan vuodesta naaraat ovat kiimassa ja ajavat aikaisemmat pennut pois luotaan. Näillä pennuilla ei olekaan oikein aivoja mukana, kun äiti on potkaissut ne niin äkillisesti pihalle. Ennen ne ovat juosseet peräkanaa toistensa perässä, mutta nyt sitä turvaa ei olekaan, Pesonen selittää. 

– Tämän ikäiset ovat yleensä harmittomia ja lähinnä hölmöyttään juoksevat eksyksissä. 

Ihmisarkuuden vähentyessä ongelmat voivat kasvaa

Pesonen kertoo, että oikea toimintamalli karhunpennun kohdatessaan on soittaa hätäkeskukseen. Tällöin paikalle lähetetään usein alueellinen suurriista-apu, joka auttaa ajamaan pennun oikeaan suuntaan. 

– Pentua niin sanotusti tyrkätään koirien avulla metsään päin ja pois ihmisasutuksesta, hän selittää. 

Pesosen mukaan eraus-pennut ovat harvoin vaarallisia ihmisille. 

– Loppupeleissä karhunpentu pelkää enemmän ihmistä kuin ihminen sitä. Toki jos pentu tajuaa aikaisessa vaiheessa etteivät ihmiset olekaan vaarallisia, voi ongelmia tulla sen kasvaessa. Ihmisarkuuden vähentyessä ja karhun kasvaessa on sillä eri tavalla kokoa ja voimaa takana. 

– Tämän ikäiset kyllä seikkailevat ihan vain hölmöläisinä, hän lisää. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja