Karhu hyökkäsi kanadalaismiehen kimppuun – entinen nyrkkeilijä otti taitonsa apuun ja selvisi naarmuilla

Entinen nyrkkeilijä oli ulkoiluttamansa koiraansa, kun tielle sattui karhunpentu – perässään lähes 150-kiloinen emo. Asiasta uutisoi The Guardian.

Kanadan Ontariosta kotoisin oleva 61-vuotias Rick Nelson oli kävelyllä koiransa kanssa sunnuntaina, kun pieni mustakarhunpentu pisti päänsä esiin läheisestä pusikosta.

Koira alkoi haukkua yllättävää ilmestystä ja Nelson tajusi, että on kyse vain sekunneista, ennen kuin karhuemo saapuisi puolustamaan pentuaan.

– Tiesin heti olevani pulassa, Nelson kertoi Kanadan yleisradioyhtiö CBC:lle.

Pian hän kuulikin rätinää pusikosta, kun emokarhu saapui paikalle. Nelsonilla ei ollut mitään, millä puolustaa itseään. Hän oli kuitenkin viettänyt vuosikausia nyrkkeilykehässä hiomassa taitojaan.

Kun karhu huitaisi miestä etukäpälällään, Nelson vastasi iskulla, joka repäisi hänen rystysiään. Karhu ja mies jatkoivat tappeluaan.

– Tiesin, että se löisi ensin vasemmalla, mutta iskisi sitten kovempaa oikealla, sillä useimmat karhut ovat oikeakätisiä, mies selitti.

Nelson onnistuikin iskemään hyökkäävää karhua sen kuonoon ja pentu alkoi äännellen poistua paikalta. Emokarhu lähti lopulta pienokaisensa perään ja jätti Nelsonin rauhaan.

Vaikka mies selvisi kohtaamisesta vain naarmuilla, olisi tapaus voinut päättyä myös toisin.

– Olen todella iloinen, että karhu käveli pois. Ja että minäkin kävelin.

Lue myös:

    Uusimmat