Karalahti- ja Luokkakokous 3 -elokuvien ensi-illat siirtyvät

MTV kurkkaa Luokkakokous 3 -elokuvan kulisseihin – ohjaaja Renny Harlin suorassa haastattelussa 4:10
Luokkakokous 3 on Renny Harlinin ensimmäinen leffaprojekti Suomessa 34 vuoteen - näin kuvaukset sujuivat

Suomalaisleffojen ensi-illat siirtyvät. 

Nordisk Film tiedottaa elokuvien ensi-iltojen siirtymisestä. Jere Karalahdesta kertova elokuva Karalahti tulee teatteriensi-iltaan perjantaina 5. helmikuuta 2021. Myös Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily -elokuvan ensi-ilta siirtyy tulevaan ajankohtaan. 

Tiedotteen mukaan ensi-iltoja siirretään koronapandemian sekä taloudellisten syiden takia.

– Vuosi 2020 oli elokuvateattereille ja julkaistuille elokuville taloudellisesti erittäin raskas. Toimialan liikevaihto laski erilaisten rajoitusten myötä alle puoleen normaalista ja osansa tappioista saivat myös kotimaiset elokuvat, jotka elokuvateattereiden kapasiteettirajoituksista huolimatta saivat ensi-iltansa, Solar Filmsin toimitusjohtaja Jukka Helle kertoo.

Renny Harlinin ohjaama Luokkakokous 3 on miehen ensimmäinen yhteistyö Markus Selinin kanssa sitten sitten Jäätävä polte -elokuvan. Elokuvassa Aku Hirviniemen, Jaajo Linnonmaan ja Sami Hedbergin tutuksi tekemä kolmikko Nippe, Tuomas jaa Antti suuntaavat sinkkuristeilylle.

Lue myös:

    Uusimmat