Mainos

Kantasolurekisterissä ennätysvuosi – lasten immuunitaudeista kasvava huoli

10:30

Kantasolurekisteri rekrytoi ahkerasti luovuttajia. Varsinkin lasten vaikeat immuunitaudit vaatisivat yhä enemmän kantasoluhoitoja.

Huomenta Suomessa vieraillut kantasolurekisterin ylilääkäri Matti Korhonen Veripalvelusta kertoo, että kantasolusiirtoja käytetään ennen kaikkea hyvin vaikeiden veritautien hoitoon. Suurin ryhmä ovat leukemiat. Korhosen mukaan toinen suuri ryhmä ovat lasten vaikeat immuunitaudit, joissa potilas menehtyisi nuorena infektioon ilman kantasoluhotoa.

– On tilanteita, joissa 90 prosenttia potilaista paranee kantasolusiirtojen avulla. Jos potilas on hyvin hoitoresistentti, puolet sairauksista paranee, Korhonen sanoo.

Ylilääkärin mukaan hoitojen toinen puoli on se, että ilman siirtoa potilas ei parane ollenkaan.

Korhonen kertoo, että elimistössä on useanlaisia kantasoluja. Niistä muodostuvat esimerkiksi iho tai sydän.

Suomessa kantasolurekisterissä noin 35 000 ihmistä. Kansainvälisesti rekisterissä on yli 30 miljoonaa luovuttajaa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.