Kansanedustaja selittää sisäistä ristiriitaansa - "Oli vastuullista olla äänestämättä"

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen sanoo kokeneensa tasa-arvoisesta avioliittolaista niin suurta sisäistä ristiriitaa, että koki vastuulliseksi toiminnaksi olla äänestämättä.

Mäkisalo-Ropponen lähetti tänä aamuna asiasta tiedotteen medialle.

- Minulle tämän asian pohdinta on ollut todella raskasta, sillä minulla on ollut aina vankka mielipide siitä, että avioliitto käsitteenä ja instituutiona on naisen ja miehen välinen sopimus. Olen kuitenkin tämän prosessin aikana tietoisesti halunnut kuunnella ja oppia myös toisen näkökannan edustajilta. Ja samalla kun olen kuunnellut, on ehdottomuuteni karissut, Mäkisalo-Ropponen kirjoittaa ja jatkaa:

- Itse olisin toivonut, että yhdenvertaisuutta olisi voitu edistää parisuhdelakia kehittämällä, mutta ymmärrän täysin niitä henkilöitä, jotka haluavat mahdollistaa avioliiton kaikille pareille. Eettinen ristiriita sisälläni oli niin suuri, että koin vastuulliseksi toiminnaksi olla äänestämättä. Jos joku ajattelee, että halusin miellyttää kaikkia äänestäjiä, niin se ei kyllä pidä paikkaansa, sillä osasin kyllä jo etukäteen aavistaa joutuvani "silmätikuksi".

Mäkisalo-Roppone kertoo olevansa surulline, koska Suomessa ei osata keskutsella sivistyneesti, asiallisesti, toinen toisensa mielipiteitä arvostavaen ja kunnioittaen.

- Miksi me kuvittelemme, että minun totuus on ainoa totuus ja kaikki muut ovat väärässä? Kansanedustajankin on lupa sanoa, ettei hänellä ole ehdotonta kantaa asiaan. 

Merja Mäkisalo-Ropponen on SDP:n ensimmäisen kauden kansanedustaja Pohjois-Karjalasta Joensuusta. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja, terveydenhuollon opettaja sekä terveystieteiden tohtori.

 

Lue myös:

    Uusimmat