Kansanedustaja Mika Niikko huolissaan Malesiassa pidätetystä vaalipäälliköstään – seuruetta uhkaa jopa vankeustuomio kristinuskon levittämisestä

UM vahvistaa: Neljä suomalaista pidätettiin uskonnollisten tekstien jakamisesta Malesiassa 0:33

Suomalaisseurueen pidätys Malesiassa jatkuu. Keskiviikkona Langkawissa ollut seurue pidätettiin, kun se oli levittämässä  kristinuskoa jakamalla uskonnollista materiaalilla.

Yksi pidätetyistä on kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö Timo Valtonen. Valtonen on kristillisen järjestön Joosua Mission toiminnanjohtaja.

Pidätyksen yhteydessä seurueen hotellihuoneesta takavarikoitiin 47 kynää sekä 336 pientä vihkoa, jotka sisälsivät jakeita Raamatusta. Pidätetyt ovat 27–60-vuotiaita.

Suurlähetystö tavannut pidätetyt

Mika Niikko kertoo MTV Uutisille, että pidätetyillä on lakimies. Myös poliisiviranomaisiin on saatu yhteys. Heidän kanssaan on oltu yhteydessä siitä lähtien.

Niikon mukaan suurlähetystön edustaja on tavannut tänään erikseen kaikki neljä pidätettyä.

"Mielialat hyvät"

Oloihin nähden pidätettyjen mieliala on Niikon mukaan hyvä, eikä kenelläkään ole välitöntä vaaraa terveyden suhteen. Niikon mukaan lakimieheltä saadun tiedon mukaan tutkinta-aika päättyy ylihuomenna tiistaina.

Tapaamista ehkä yritetään järjestää

Ulkoministeriön viestintäpäivystyksestä kerrotaan, ettei asiaa voida kommentoida tarkemmin. He vahvistavat vain, että Kuala Lumpurin edustajisto on selvittänyt asiaa paikallisten viranomaisten kanssa.

Yleisellä tasolla ministeriöstä kerrotaan, että yleensä suomalaisten ollessa pidätettynä heidän kanssaan pyritään järjestämään jonkinlainen tapaaminen. Tällöin voidaan auttaa esimerkiksi oikeudellisen avun ja tulkin järjestämisessä.

Timo Soini kommentoi Malesian pidätyksiä. Juttu jatkuu videon jälkeen.

Soini Malesian pidätyksistä: Ei toisen maan päätösvaltaan voi puuttua 3:33

Käännyttäminen kiellettyä Malesiassa

Niikko kertoo, että nelikko oli Malesiassa evankelioimassa. Paikalliset viranomaiset tulkitsivat toiminnan olevan epäharmonian ja vihamielisten tunteiden levittämistä. Seurauksena voi olla vuosien vankeusrangaistus.

– Omaiset ja ystävät haluavat heidät pois maasta mahdollisimman nopeasti. Vankeusrangaistuksen uhka on todellinen, Niikko uskoo.

Niikon käsityksen mukaan seurueen toimista tekivät ilmoituksen sellaiset tahot, jotka eivät hyväksy muslimien käännyttämistä. Muslimien käännyttäminen muihin uskontoihin on Malesiassa rikos.

Niikko ei osaa sanoa, olivatko suomalaiset tietoisia siitä, miten vakavasta rikkomuksesta teoissa oli Malesian lain mukaan kyse. Vaikka Malesiassa on uskonnonvapaus, lähetystyön tekeminen on STT:n tietojen mukaan maassa kiellettyä.

– Timo tekee tätä kaikkialla maailmassa, missä on vuosikymmenien aikana liikkunut, eikä ole kohdannut tällaista ennen, Niikko toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat