Kansanedustaja koronakaranteeniin Ranskaan suuntautuneen työmatkan takia – "Häntä on pyydetty pysyttelemään jonkin aikaa poissa eduskuntatyöstä"

Ranskan parlamentissa eli kansalliskokouksessa vieraillut suomalainen kansanedustaja on asetettu varotoimena kahdeksi viikoksi korona-karanteeniin.

Tapauksen vahvistaa MTV Uutisille eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio. Rauhion mukaan varsinaisesta karanteenista eli pakkotoimesta ei ole kyse, vaan kansanedustajaa on pyydetty pysyttelemään poissa eduskuntatyöstä kahden viikon ajan.

Lisäksi yksi eduskunnan virkamies on asetettu kahdeksi viikoksi etätöihin.

– Kansanedustajaa ei tietenkään noin vain laiteta karanteeniin, mutta edustaja on ollut sellaisella alueella, jossa tartunnan riski on mahdollinen. Sen takia häntä on pyydetty pysyttelemään jonkin aikaa poissa eduskuntatyöstä.

Pertti Rauhion tietojen mukaan Ranskan parlamentissa tartuntoja olisi todettu kansanedustajilla.

Hän korostaa myös, ettei Suomeen palanneella kansanedustajalla ole ollut minkäänlaisia oireita, vaan kysymyksessä on puhdas varotoimi.

– Ei ole syytä arvioida, että tartuntaa olisi tapahtunut, mutta ollaan varmuuden vuoksi etukäteen varovaisia.

Kansanedustajan ”karanteenista” uutisoi aiemmin Iltalehti.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja