Kansanedustaja Ano Turtiaisen firma valmistaa maskeja, mutta itse hän ei niitä käytä – näin hän selittää puheitaan "välineteatterista"

2:17
Katso myös: Näin perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kommentoi Turtiaisen erottamista kesäkuussa.

Kansanedustaja Ano Turtiainen kritisoi voimakkaasti eduskunnan maskikäytäntöjä, mutta hänen oma firmansa valmistaa maskeja. MTV Uutisten haastatelussa hän kiistää olevansa suojavälineiden käyttöä vastaan.

Oman eduskuntaryhmänsä ainoa jäsen Ano Turtiainen on ottanut maskiasiaan tänään kantaa useissa twiiteissään. Kansanedustajan mukaan korona on synnyttänyt "välineteatterin", jota hän suuresti paheksuu.

– Minua ei haittaa jos välineitä suositellaan käytettäväksi, mutta katson, että kaikista härpäkkeistä on minulle enemmän haittaa kuin hyötyä, hän kirjoittaa twiitissään.

Turtiainen aiheutti viime viikolla eduskunnassa pienimuotoisen kohun, koska hän ilmoitti, ettei aio käyttää maskia terveyssyistä. Hänet nähtiin täysistunnossa maskitta.

Kansanedustajan puheet ja asenne herättävät kysymyksiä, sillä Turtiaisen oma yritys sai keväällä lähes 71 000 euron koronatuen lomautusten ja hengityssuojaintuotannon aloittamisen vuoksi.

MTV Uutiset kysyi kansanedustajalta tarkemmin hänen maskinäkemyksistään.

Maskin käytämättä jättämisesi nousi viime viikolla uutiseksi. Sinulla on firma, joka on saanut tuen hengityssuojaintuotannon aloittamiseksi. Onko firmasi aloittanut hengityssuojaintuotannon, vaikka et maskeja itse käytäkään?

– On aloittanut. Julkiselta puolelta tilauksia on tullut muun muassa Mikkelin sairaalalta. Lisäksi yrityksemme valmistamia maskeja myydään omassa verkkokaupassa ja meillä on useita jälleenmyyjiä. Valmistamme sekä kangas- että kertakäyttöisiä maskeja.

Sanot tämänpäiväisessä twiitissäsi, että “Minä en lähde mukaan minkäänlaiseen koronan synnyttämään välineteatteriin. En alistu sosialismille tässäkään asiassa”. Voisitko täsmentää, mitä tarkoitat?

– Lähinnä provosoiduin, kun asiasta tehdään tällainen show. Olen ollut eduskunnassa ilman maskia koko ajan, ja siitä on alettu möykkäämään. (Eduskunnan varapuhemies Antti) Rinne tuli eduskunnan kahvilaan perässäni ja alkoi möykätä asiasta. Se oli suoraan sanoen huonoa käytöstä. Hän on itse nähnyt koko ajan, etten käytä maskia ja olen kertonut terveyssyyni. Tuo sosialismi-viittaus menee siis sinne Rinteen suuntaan.

– Minun mielestäni tämä kaikki on saanut käsittämättömät mittasuhteet. Teatterilla tarkoitan esimerkiksi sitä, että kansanedustajat tekevät maski naamallaan videoita ja poseeraavat, mutta eduskunnan ruokalassa sitten syödään naamat vastatusten, ilman maskia. Pyritään luomaan kansalle tällaista tietynlaista kuvaa

Tahdotko kertoa lisää tästä terveyssyystäsi, kun asiasta nyt keskustelua käydään?

– Minulla on ollut kurkunpään tulehdus toistakymmentä vuotta. Vuonna 2009 kurkustani otettiin koepala kurkkusyövän ja muiden sairauksien poissulkemiseksi. Mitään selitystä ei kuitenkaan löytynyt. Monena talvena olen flunssa-aikana saanut lääkäriltä puhekieltomääräyksen, joka tosin ei ole onnistunut.

Oletko maskien ja muiden suojavälineiden käyttöä vastaan, vaikka oma firmasi valmistaa niitä? 

– En tietenkään ole näitä suojavälineitä vastaan, mutta maalaisjärkeä niidenkin kohdalla voi käyttää. Jos ihminen vaikka ajaa yksinään autolla tuolla maaseudulla, niin en ymmärrä, jos sellaisessa tilanteessa maskia käytetään. Ymmärrän, että ahtaissa tiloissa niitä käyttävät ne, ketkä voivat.

Näin maskikohu eteni

Eduskunta suosittelee kasvomaskien käyttöä kaikissa eduskunnan tiloissa, lukuunottamatta työhuoneita tai tiloj​​a, joissa on vain yksittäisiä henkilöitä. Täysistuntosalin puhujakorokkeelta voi puhua ilman maskia.​

Turtiaisen maskittomuudesta uutisoitiin viime keskiviikkona, kun hän ei puhemiehen kehotuksista huolimatta laittanut maskia kasvoilleen, terveyssyihin vedoten.

Turtiainen erotettiin kesäkuun alussa perussuomalaisten eduskuntaryhmästä rasistisen twiittailun vuoksi. Hän perusti oman Ano Turtiainen -nimisen edustakuntaryhmän, jonka ainoa jäsen hän on.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja