Kansallisoopperalle uusi johtaja

Suomen kansallisoopperan uudeksi johtajaksi on valittu vuonna 1956 syntynyt Erkki Korhonen. Hän aloittaa Kansallisoopperan johdossa elokuun alussa vuonna 2001. Sopimus on tehty vuoden 2006 heinäkuun loppuun. Korhonen on opiskellut Sibelius-Akatemiassa vuosina 1975-83. Hän sai pianodiplomin vuonna 1983. Lisäksi Korhonen on kouluttautunut mestarikursseilla useiden tunnettujen pianotaiteilijoiden johdolla.

Hän on konsertoinut eri puolilla Eurooppaa ja toiminut orkesterin johtajana arvostetussa Zürichin oopperassa ja Zürichin juhlaviikoilla. Hän on myös johtanut lukuisia gaalakonsertteja. Vuonna 1997 Erkki Korhonen kutsuttiin Zürichin oopperan kansainvälisen oopperastudion johtajaksi.

oopperatalo

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat