Kansainvälisen vertailun mukaan Helsingin yliopiston maine on kärsinyt

Helsingin yliopisto on sijoittunut sijalle 102 kansainvälisessä QS World University Rankings -yliopistovertailussa. Viime vuonna yliopisto oli sijalla 91 ja ainoana suomalaisena yliopistona sadan parhaaksi arvioidun joukossa.

Tuloksen huonontumisen syynä on vertailun mukaan yliopiston maine työnantajien keskuudessa, ulkomaisen henkilökunnan ja ulkomaisten opiskelijoiden osuudessa sekä opettajien määrässä suhteessa opiskelijoihin.

Helsingin yliopiston tutkimuksen vaikuttavuus arvioitiin kuitenkin viime vuotta vahvemmaksi. Lisäksi kyselyyn osallistuneet tutkijat arvioivat Helsingin yliopiston akateemisen maineen korkeammaksi kuin viime vuonna.

Aalto-yliopisto oli sijalla 137, Turun yliopisto sijalla 276, Jyväskylän yliopisto sijalla 357 ja Tampereen teknillinen yliopisto sijalla 380.

QS-ranking kuuluu arvostetuimpien ja tunnetuimpien yliopistovertailujen joukkoon Shangain yliopistovertailun ja Times Higher Education -vertailun ohella. Vertailussa oli mukana yli 4000 yliopistoa, joista 980 parhaan yliopiston tulokset julkaistaan.

Vertailussa arvioitiin korkeakoulujen tutkimuksen määrää ja vaikuttavuutta, opetuksen laatua, yliopistojen mainetta tutkijoiden ja työnantajien keskuudessa sekä kansainvälisyyttä.


Lue myös:

    Uusimmat