Kansainvälisen urheiluliiton ex-pomoille elinikäinen toimintakielto – peittelivät dopingtapauksia lähes kymmenen vuotta

Kansainvälisen painonnostoliiton IWF:n entiset pomot saivat elinikäisen toimintakiellon torstaina, kertoo uutistoimisto AFP. Puheenjohtajana toiminut Tamas Ajan ja varapuheenjohtajana ollut olympiavoittaja Nicu Vlad olivat peitelleet dopingtapauksia.

83-vuotias unkarilainen Ajan oli liiton puheenjohtajana 20 vuoden ajan, kunnes hänet pakotettiin eroamaan vuoden 2020 huhtikuussa. Romanialainen Vlad voitti painonnoston olympiakultaa vuonna 1984 Los Angelesissa. Ajan istui myös maailman antidopingtoimisto Wadan hallituksessa.

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kertoi, että se sai viime vuoden joulukuussa useita ilmoituksia Ajanin ja Vladin antidopingsäädöksien rikkomisista. Ilmoitukset liittyivät siihen, että kaksikko oli peukaloinut dopingkontrolliprosessia. Tätä oli kestänyt useiden vuosien ajan vuodesta 2012 lähtien.

CAS ilmoitti, että elinikäinen toimintakielto oli oikea ratkaisu ottaen huomioon rikkomuksien vakavuuden sekä pitkän aikavälin, jolloin tekoja oli tapahtunut. 

Kansainvälinen testausjärjestö ITA oli tutkinut 146 selvittämätöntä tapausta vuosien 2009-2019 väliltä ja välittänyt tiedot Wadalle. Tuloksista selvisi, että kansainvälisen liiton sekä kansallisten liittojen korkea-arvoiset henkilöt olivat peukaloineet useita tapauksia.

Lue myös:

    Uusimmat