Kannattaako pettäjä ottaa takaisin?
Miten pettämiseen tulisi suhtautua: onko syrjähyppy suhteen loppu, vai kannattaako parisuhde pelastaa?
Psykiatri Anjali Chhabrian mukaan on mahdotonta sanoa, toimiiko suhde enää pettämisen jälkeen. Pettämisen jälkeen ennen suhteen jatkamista tulee ottaa huomioon useita tekijöitä, jotka Times of India -lehti listasi.
Miksi pettäminen tapahtui?
On tärkeää päästä selville pettämisen syistä. Mikäli kumppani etsii jännitystä elämäänsä, lienee syytä miettiä, aikooko hän koskaan tyytyä "tylsään" arkeen.
Pettämisen jälkeen pariskunta joutuu tutkimaan suhteen tilaa: tunsiko pettäjä, ettei häntä huomioida henkisesti tai fyysisesti? Miksei hän ottanut asiaa puheeksi? Vaikka yksinäisyyden tunne ei oikeuta pettämistä, on tärkeää selvittää pettämisen syy. Näin voidaan välttää tilanteen toistuminen.
Kannattaako erota?
Vahva tunneside pariskunnan välillä saattaa johtaa siihen, ettei loukatulla osapuolella ole voimaa päättää suhdetta. Elämä yksin voi tuntua pelottavalta ja ahdistavalta esimerkiksi siksi, että eron sattuessa edessä on muutto erillisiin asuntoihin. Tällöin tuntuu helpommalta vain pysyä yhdessä ja yrittää korjata tilanne.
Myös ajalla on merkitystä: jos pari on ollut yhdessä vuosia ja kyseessä on avioliitto, suhde on vaikeampaa panna katkolle. Vasta tapailuasteella olevan parin saattaa olla esimerkiksi erillisten asuntojen vuoksi helpompaa päätyä eroon.
Tavallisesti suhteen toinen osapuoli on innokkaampi korjaamaan asiat ja panostamaan suhteeseen. On tärkeää punnita suhteen hyviä ja huonoja puolia sekä pohtia suhdetta objektiivisesti. Puolisoiden täytyy paitsi analysoida omaa käyttäytymistään, myös ymmärtää puolisonsa tilannetta.
– Tutkimusten mukaan pettämisepisodin jälkeen suhde on vahvempi ja kestää kauemmin. Epärehellisyys voi myös johtaa eroon ja aiheuttaa stressiä ja masennusta petetylle osapuolelle. Jos kumppani pettää toistuvasti, on aika jatkaa matkaa, kuvaa psykologi Mansi Hasan.
Hän kehottaa tutkimaan suhdetta objektiivisesti. Hasanin mukaan naiset usein rankaisevat itseään ja ajattelevat, etteivät olleet tarpeeksi hyviä. Nainen voi myös tuntea olevansa liian vaikea, tai aggressiivinen. Miesten taas on vaikeampaa antaa pettäminen anteeksi.
Kun suhteen ongelmakohdat on paikallistettu, tulee parin keskittyä niiden korjaamiseen.
Vinkkejä suhteen korjaamiseen
– Pitäkää mielenne avoimena ja kommunikoikaa paremmin kuin aiemmin
– Kunnioittakaa toistenne tarpeita
– Menneeseen ei saa palata aina uudelleen
– Mikäli pettäjälle päättää antaa uuden mahdollisuuden, on sen oltava reilu mahdollisuus vailla jatkuvaa tuomitsemista.
– Viettäkää aikaa yhdessä ja keskittykää suhteen hyviin puoliin sekä ihaniin hetkiin, joita olette jakaneet.
Lue myös:
AVA/Maria Aarnio
Kuvat: Colourbox
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää