Kankaanpään terrorismiepäillyt kuvittelivat valkoihoisten ihmisten olevan uhattuna
Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa alkoi tiistaina pääkäsittely niin kutsutun Kankaanpään ryhmän terrorismijutussa.
Kokonaisuudessa syytettyinä on viisi alle 30-vuotiasta miestä. Heistä kahta syytetään terrorismirikoksista. Kolmen muun syytteissä ei ole terrorisminimikkeitä, mutta epäillyt rikokset liittyvät syyttäjän mukaan samaan kokonaisuuteen.
Alun perin tutkinnan myötä syytteitä nostettiin kaikkiaan kuutta miestä vastaan. Yhden heistä kohdalla syyttäjät kuitenkin katsoivat, ettei epäilty rikos ole osa terrorismirikoksiin liittyvää kokonaisuutta.
Kolme syytettyä paikalla
Tiistaina käsiteltiin kahden terrorismisyytetyn sekä kolmannen miehen syytteitä. Terrorismisyytetyt peittelivät kasvojaan hupun, huivin ja aurinkolasien taakse, kun media sai kuvata heitä hetken istunnon aluksi, kolmas mies ei.
Syyttäjän mukaan Kankaanpään äärioikeistoryhmä oli omaksunut aatteen, jonka mukaan valkoihoiset ihmiset ovat jollain tavalla uhattuina. Syyttäjän mukaan siege-ideologian mukaisen ja uusnatsistisen akselerationistisen aatteen pyrkimyksenä on rotusodan nimissä tehdä terrori-iskuja ja muuta väkivaltaa.
– Ajatusmaailman ytimessä on väkivallan pitäminen hyväksyttävänä yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona. Osallistuminen demokraattiseen vaikuttamiseen nähdään tarkoituksettomana, sen aika on ohi, on suoran toiminnan aika, valtionsyyttäjä Sampsa Hakala sanoi oikeudessa.
Syyttäjän mukaan terrorismirikoksista syytetyn kaksikon tavoitteena oli harjoitella ja valmistaa itseään esimerkiksi vastaanottokeskukseen tehtävään pommi-iskuun tai muihin aseellisiin hyökkäyksiin, jotka kohdistuisivat ideologiassa viholliseksi koettuihin ryhmiin.
Ryhmään kuuluneiden hallussa oli ollut useita ampuma-aseita, yli tuhat patruunaa, kymmeniä kiloja dynamiittia ja yli sata kiloa räjähteen valmistamiseen kelpaavaa lannoitetta, syytteissä listataan.
Puolustus: Aineistoa jätetty huomiotta
Syytetyt ovat kiistäneet syytteet pääosin. Terrorismirikoksista syytetyt miehet ovat kiistäneet radikalisoitumisen ja syyttäjän väittämät terroristiset motiivit.
– On lähdetty siitä, että päämieheni toiminta on kulkenut pitkin polkua jonkinlaiseen äärioikeistolaiseen akselerationismiin, ja koko esitutkintaa on katsottu siltä pohjalta, että mitkä asiat tukevat sitä. Mutta löytyy myös valtavasti muuta aineistoa, mitä edes poliisi ei ole ajatellut liittyvän näihin mahdollisiin rikoksiin, sanoi toisen syytetyn avustaja Jukka Ylikahri.
Hän kuvaili päämiestään tavalliseksi henkilöksi.
– Hän on käynyt normaalit koulut, armeijan, ollut työelämässä. Ei ole kyse mistään syrjäytyneestä ja häiriintyneestä ihmisestä, joka jossain kellarissa suunnittelisi pommi-iskuja, Ylikahri sanoi.
Toisen terrorismisyytetyn asianajaja Jyrki Puurunen sanoi, että maaseudulla monillakin on erilaisia ampuma-aseita ja että lannoite oli tarkoitettu tavalliseen käyttötarkoitukseensa eli lannoitteeksi maatilalla.
Puurusen mukaan syytettyä on aina kiinnostanut esimerkiksi sotahistoria, väkivalta ja näihin liittyvät tarinat, joka näkyy esimerkiksi syyttäjän esiin nostamissa tatuoinneissa.
– Hän on ihan tavallinen suomalainen, on käynyt koulut ja on työelämässä. Ei ole kyse syrjäytyneestä tai yhteiskunnan laidalle ajautuneesta yksilöstä.
Oikeudenkäynnille on varattu käsittelypäiviä lokakuun toiselle viikolle asti.
Uusimmat
-
06:40
Juhon, 33, lihaserottuvuus tekee vaikutuksen – manifestoi harvinaista todeksi: "Onhan tämä ihan älyttömän iso juttu"
-
06:35
Heidi keksi 18 vuotta sitten keittiön säilytysniksin, joka ihastuttaa edelleen
-
06:24
Tänään liputetaan Aleksis Kiven kunniaksi
-
06:21
Jesse Puljujärven Pittsburghille rökäletappio – suomalainen ahkerana
-
06:19
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään
-
06:15
Puita kaatunut Karjalan radalle – MTV seuraa syysmyrskyä
-
06:08
MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä
-
06:02
Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä
-
05:46
Trump ei halua väitellä Harrisin kanssa toistamiseen
-
05:45
Petteri Rimpinen, 18, teki jotain uskomatonta SM-liigassa – tästä ei enää paljoa koppi parane!
-
05:40
Syysmyräkkä saanut tiet tulvimaan pääkaupunkiseudun kehäteillä
-
05:38
Israel sanoo tappaneensa Hizbollahiin kuuluneen miehen ilmaiskussa – MTV seuraa
-
05:28
Sosiaalityöntekijät kauhistuivat hallituksen suunnitelmista: "Työantajalle annetaan vapaat kädet"
-
05:24
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Yli miljoona sähköttä Floridassa – pelkona kaaos ja kuolemat
-
05:14
Mies peri veljeltään lähes 40 vuotta vanhaa velkaa – sai 200 000 markan sijaan roimat sakot
-
05:04
"Vuosisadan myrsky" iskenyt Floridaan: MTV seuraa
-
02:01
WWF:n karu raportti: Villieläinten kannat ovat kutistuneet keskimäärin 73 prosenttia 50 vuodessa
-
02:00
THL: Valtaosa asiakkaista on tyytyväisiä vanhuspalveluihin – tyytyväisyys kotihoitoon kuitenkin heikentynyt
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
00:01
Labore: Lähes kaikkien ostovoima kääntyy kasvuun inflaation hidastuessa
-
Lataa lisää