Vettel-Hamilton-draamalle jatkoa – Ferrari ryhtyi vastatoimiin, vaikka ei välttämättä pystykään!

Kanadan GP päättyi hyvin dramaattisella tavalla, kun ruutulipulle ensimmäisenä ajanut Ferrarin Sebastian Vettel joutui luovuttamaan voiton Mercedeksen Lewis Hamiltonille.

Syy oli se, että Vettel sai viiden sekunnin aikarangaistuksen tilanteesta, jossa hän palasi nurmikolta takaisin radalle suoraan Hamiltonin eteen.

Hamilton joutui väistämään Vetteliä, joka kuitenkin vetosi siihen, ettei hän pystynyt tekemään mitään muuta.

Ferrari päätti ryhtyä vastatoimiin tapauksen osalta.

Italialaistalli vahvisti useiden raporttien mukaan tehneensä valituksen Vettelin rangaistuksesta.

Tapaus on sangen erikoinen, sillä muun muassa F1-toimittaja Andrew Bensonin mukaan Ferrari ei todellisuudessa voi valittaa viiden sekunnin aikarangaistuksesta.

– Tämä on hämmentävää, koska lajin säännöt sanovat, ettei kyseinen rangaistus ole valitettavien joukossa. Ferrari kuitenkin sanoo, että he ovat jättäneet valituksen, Benson kirjoitti.

Kansainvälinen autourheiluliitto FIA vahvisti sittemmin tulokset, eikä niihin tullut muutosta.

Juttua päivitetty klo 8.34: FIA vahvisti kisan tulokset.

Lue myös:

    Uusimmat