Kanada on maailmanmestari – hurjasti taistellut Saksa taipui MM-finaalin päätöserässä

Kanada on jääkiekon miesten maailmanmestari. Urheasti taistellut Saksa kaatui finaalissa numeroin 5–2.

Maalikooste: Loppuottelu Kanada-Saksa 4:03
Kanada otti omansa päätöserässä – katso tästä MM-finaalin maalit

Saksa asteli jäälle isännän elkein. John Peterka vei joukkueen johtoon vajaan kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Samuel Blais vastasi huutoon erän puolivälissä. 1–1-lukemista lähdettiin ensimmäiselle erätauolle.

Keskimmäinen periodi eteni maaleitta reilusti yli puolenvälin, kunnes Daniel Fischbuch karautti historiansa ensimmäistä MM-kultaa jahdanneen Saksan uudelleen johtoon. Kanada kuitenkin tylytti kuitin jälleen nopeasti, kun Lawson Crouse tuuttasi ylivoimalla erätaukolukemiksi 2–2.

Päätöserässä Kanada otti omansa vahvalla esityksellä. Blais iski illan toisensa ajassa 44:51. Kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria NHL-tähti ja joukkueen kapteeni Tyler Toffoli niittasi ylivoimahyökkäyksestä jo 4–2:een.

Scott Laughton viimeisteli loppunumerot tyhjään maaliin. 

Kanada palaa MM-kultakantaan yhden välivuoden jälkeen, jääkiekon synnyinmaa on pokannut maailmanmestaruuden jo 28 kertaa. Saksa pokkaa MM-hopeaa, joka on sille historiansa kolmas. Edelliset ovat kaukaa vuosilta 1953 ja 1930. Vuodesta 1992 saakka pelatulla pudotuspelisysteemillä Saksan finaalipaikka ja MM-hopea ovat ensimmäisiä laatuaan.

Lue myös:

    Uusimmat