Kamarimusiikki herättää Iitin kesän

Klassisen musiikin pienet festivaalit herättelevät kesäisin Suomen maaseutua. Pariisissa asuva huippupianistimme Laura Mikkola perusti lapsuutensa maisemiin Iittiin musiikkijuhlan, joka vetää seitsemän tuhannen asukkaan kuntaan yleisöä kolmisen tuhatta.

Mikkola on konserteissaan Euroopassa ehtinyt markkinoimaan myös Iittiä, niinpä yleisöä on saapunut jo mm. Ranskasta ja Belgiasta. Musiikki on kansainvälistä huippua. Joka kesä Mikkola etsii kantaesityksen, tällä kertaa se on Kaija Saariahon pianolle ja viululle säveltämä Calices.

Ammattimainen flyygelien siirtäjä Ari Harenko ohjaa sähköllä toimivaa pientä telaketjukonetta, joka siirtää turvallisesti ison pystyasentoon nostetun flyygelin kirkon etuosaan. Iitin 1600-luvulla rakennetun puukirkon alttarille on pystytetty esiintymistasanne, johon flyygeli "laskeutuu" höyhenen pehmeästi. Pianisti Laura Mikkola ja viulisti Antti Tikkanen pääsevät harjoittelemaan Kaija Saariahon teosta Calices, joka esitetään nyt ensi kertaa - Iitissä!

- Olen iloinen ja ylpeä siitä, että saamme soittaa tämän vaikuttavan sävellyksen täällä, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Laura Mikkola.

- Olen joka kesä etsinyt tänne uusia teoksia, mm. avajaisvuonna 2003 soitimme Eino-Juhani RautavaaranPassionalen, samoin kantaesityksenä on ollut Leif Segerstamin sinfonia Because of summertimes.

Kasvu ei ole tavoite

Tällä kertaa muusikkovieraita tulee mm. Kiinasta ja Ranskasta. Yleisöä konserttisaleihin, siis kirkkoon, vanhaan pappilaan ja Verlan tehdasmuseoon mahtuu neljän päivän aikana hiukan yli kolme tuhatta - festivaali on liki loppuun myyty.

Onko täällä syntymässä uusi Kuhmo-ilmiö? Kuhmon festivaali alkoi nuorten muusikoiden ideasta ja on nyt kaksiviikkoisena maailman tärkeimpiä kamarimusiikkitapahtumia.

- Mutta sittenhän tänne pitäisi rakentaa konserttitalo, toteaa Mikkola ja nauraa raikuvasti päälle.

Mikkola ei havittele Iitin musiikkijuhlan kasvattamista. Hän vain hymyilee energisenä kaikelle sille mitä ympärillä tapahtuu.

- Olen viettänyt täällä isoäitini luona ison osan lapsuuttani, jouluja ja myös aikuisena kesiä. Ajattelin kauan, että täällä olisi loistava miljöö soittaa kamarimusiikkia - kirkossa ja pappilassa. Nyt haaveeni on toteutunut.

- Niin muusikot kuin yleisö - kotimaiset kuin ulkomaiset - hämmästelevät seudun kauneutta ja iittiläisten vieraanvaraisuutta. Ja mukavaa, että myös paikallinen väki käy konserteissa. Iitin kunnan myönteinen asenne ja tuki ovat niin ikään hyvin tärkeitä tapahtumalle, iloitsee Mikkola.

Ylitse rajojen

Mikkola haluaa tarjota myös uusia tyylejä, festivaali potkaistiin liikkeelle keskiviikko-iltana Verlan tehdasmuseon salissa - tangolla. Pedro Hietanen, Jukka Perko ja itse maestro Mikkola latasivat uudelleen sovitettuja tangoja Argentiinasta Suomeen.

- Yllätyksiä pitää aina olla. Toinen tärkeä asia minulle on se, että löydän nuoria suomalaisia lahjakkuuksia. Olen ylpeä kun saan tänäkin vuonna esitellä yleisölle heitä.

Iitissä soittavat tänä kesänä viulusti Antti Tikkanen lisäksi muiden muassa Jukka Harju käyrätorvi, Anna Gribajcevic alttoviulu ja Tuomas Ylinen sello. Kaikki he ovat jo kysyttyjä muusikoita myös maailmalla.

Soittamisen ilosta

Helsingin kaupunginorkesterin soolosellisti Tuomas Ylinen hehkuttaa Iitin maisemaa ja ilmapiiriä.

- Vaikka täällä harjoitellaan ja esiinnytään paljon, tämä on myös kuin lomaa. Tällaiset festivaalit kuuluvat muusikon kesään.

- Olen saanut Suomessa hyvän koulutuksen, verovaroilla. Haluan olla jakamassa soittamisen iloa yleisölle, muistuttaa Tuomas Ylinen.

Katso Kari Pyrhösen juttu Iitistä (Seitsemän uutiset 14.06.2009)

Lue myös:

    Uusimmat