Kamala isku! Maailmanmestari Petra Olli joutuu sivuun MM-kisoista

Maailmanmestari Petra Olli jää terveysongelmien takia pois Kazakstanin Nur-Sultanissa syyskuussa käytävistä painin MM-kisoista. 25-vuotiaan Ollin poisjäänti tietää samalla sitä, että olympiapaikan hankkiminen Tokion kisoihin jää myöhäisempään vaiheeseen.

Ollilta jäivät väliin myös MM-kisoihin valmistavat turnaukset heinäkuun alussa Espanjassa sekä elokuun alussa Puolassa. Syinä ongelmiin ovat korvatulehdukset sekä sairastelukierteet. Ollin managerin Harri Halmeen mukaan vaivat alkoivat kiusata keväällä EM-pronssia saavuttanutta Ollia kesällä.

–  Petra oli vielä kesäkuussa suunnitelmien mukaisella leirillä Moskovassa Venäjällä. Nyt tilanne on se, ettei hän ole terveysongelmien vuoksi kykenevä osallistumaan MM-kisoihin.

Lue myös:

    Uusimmat