Kalpeus kelpaa nyt suomalaisille

Nuori nainen tekee hiekkaenkeleitä rannalla. Kuvituskuvaa.
Yhä harvempi suomalainen ihannoi rusketusta. Kuvituskuvaa.Lehtikuva
Julkaistu 18.04.2013 11:00(Päivitetty 19.06.2013 09:55)

Kaksi kolmesta suomalaisesta tuntee olonsa hyväksi ruskettuneena. Syöpäjärjestöjen tutkimuksen mukaan asenteet ovat muuttuneet, sillä vielä kymmenisen vuotta sitten näin tunsi yhdeksän kymmenestä. Ruotsalaisista yhdeksän kymmenestä ihannoi rusketusta edelleen.

Melanoomaan sairastuu joka vuosi enemmän ihmisiä. Toissa vuonna sairastuneita oli jo reilut 1300. Ihosyövistä juuri melanooma lähettää pitkälle edettyään herkästi etäpesäkkeitä.

Melanoomaan sairastumisista 95 prosenttia voitaisiin estää suojaamalla ihoa auringolta ja välttämällä erityisesti etelänlomilla auringossa oleskelua keskipäivällä. Enemmistö vastaajista kertoi palavansa silloin tällöin. Lapsistakin yli puolet oli polttanut ihonsa aurinkolomalla.

Syöpäjärjestöjen TNS Gallupilla teettämään tutkimukseen vastasi tammi-helmikuussa 1054 ihmistä.

(MTV3–STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa