Kalle Palanderin herkkä muistokirjoitus isästään

Alppihiihtäjä Kalle Palander on julkaissut muistokirjoituksen isälleen Jouni Palanderille, joka menehtyi sunnuntaina pitkäaikaiseen sairauteen 63 vuoden iässä.

Jouni Palander toimi poikansa valmentajana ja teki paljon arvokasta työtä suomalaisen alppihiihdon eteen. Hänelle myönnettiin vuonna 2007 Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi.

Jouni Palander saatetaan haudan lepoon vain perheen lähimmäisten läsnäollessa.

Kalle Palanderin kotisivujensa blogissa julkaisema muistokirjoitus:

Isäntä on poissa

Eilen minä ja minun perheeni menetimme erittäin rakkaan ihmisen.

Isäni, Jouni "Isäntä" Palander menehtyi eilen aamulla pitkäaikaisen sairauden murtamana, kovan ja raskaan taistelun jälkeen.

Isännän poismeno oli minulle ja perheelleni erittäin raskas ja surullinen hetki. Suru-uutisen myötä myös suomalaisen urheilun ja alppihiihdon ystävät menettivät arvostetun valmentajan ja lajin puolestapuhujan.

Isäntä oli minulle kaikki kaikessa tietysti isänä, mutta myös valmentajana. Elämänsä varrella Isäntä valmensi minun lisäkseni monia muita menestyksellisiä alppihiihtäjiä. Kaikki tietävät, että Isäntä oli koko sielultaan suuri alppihiihdon ystävä ja tinkimätön valmentaja. Näkyköön Isännän käden jälki ja muisto tuloksissa.

Lämmin kiitos kaikille, jotka olette Jounia muistaneet ja tukeneet perhettäni surussamme. Olen huomannut, että monia ihmisiä Jounin poismeno on koskettanut. Ihmisten tuki on osoittanut, että isäni oli erittäin pidetty ihminen.

Isäntä oli erittäin vahvasti mukana alppihiihdossa viime metreille asti, eikä pelkästään vain tekemässä omasta pojastaan tulevaa olympiamitalistia, vaan hän halusi myös antaa kaikkensa suomen alppihiihdon tulevaisuudelle. Tästä osoituksena isäni kanssa yhteisenä ajatuksena syntynyt tulevaisuuden nuoria alppihiihtäjiä kasvattava Team Kalle Palander. Toivomme perheeni kanssa, että mahdolliset muistamiset osoitetaan Jouni Palanderin muistorahastoon suomalaisen juniorialppihiihdon hyväksi.

Jouni Palander muistorahasto:

Nordea
117035-168469
Kalle

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat