Kallasvuo jatkaa Nokian johdossa

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila on vakuuttanut tänään Nokian yhtiökokouksessa hallituksen tukevan yhtiön johtoa. Ollila totesi kuitenkin samalla, että osakkeenomistajilla on täysi syy olla tyytymättömiä yhtiön kurssikehitykseen.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon jatko yhtiön johdossa asetettiin vapun alla kyseenalaiseksi uutistoimisto Reutersin raportoitua, että monet analyytikot odottavat Kallasvuon väistyvän.

Nokian kerrotaan jääneen kilpailijoiden jalkoihin erityisesti Yhdysvaltain markkinoilla. Taloussivusto Bloomberg toteaa, että Nokialla on ollut kolme vuotta aikaa suunnitella kilpailija Applen menestystuotteelle iPhonelle. Sijoittajien mielestä kyseisen ajan olisi pitänyt riittää.

Kallasvuo vakuuttaa, että tänä vuonna Nokia aikoo esitellä uuden sukupolven laitteita, joiden odotetaan kaventavan kilpailijoiden etumatkaa ylimpien hintaluokkien älypuhelimissa.

-Keskitymme muutamaan, kilpailukykyiseen tuotteeseen, jotka tuovat Symbian-pohjaisten älypuhelinten ominaisuudet yhä useamman käyttäjän ulottuville, Kallasvuo toteaa.

Kallasvuo suhtautuu toiveikkaasti MeeGo-ohjelmistoalustaan, jota käytetään Nokian seuraavassa mobiilitietokoneessa.

-Tavoitteemme on saavuttaa uudelleen ylemmän hintaluokan älypuhelimien ja mobiilitietokoneiden mielikuvajohtajuus, hän sanoo.

Kallasvuo totesi, että heikon maailmantalouden tilan vuoksi viime vuosi oli vaikea. Hänen mukaansa Nokian taloudellinen asema on kuitenkin pysynyt vakaana.

Visiona täysin mobiili tulevaisuus

Nokia kertoo pörssitiedotteessaan, että yhtiön strategia perustuu visioon täysin mobiilista tulevaisuudesta. Ihmiset elävät entistä enemmän tavalla, joka on vapaa sijainnin asettamista rajoituksista.

Kallasvuon mukaan Nokian palveluilla on noin 83 miljoonaa rekisteröitynyttä aktiivikäyttäjää eri puolilla maailmaa, ja entistä useammat palvelut on esiasennettu Nokian matkaviestimiin jo ostohetkellä.

Kallasvuo totesi, että nopeasti kasvava sovellusten, pelien ja muun mobiilisisällön suosio ei ole yksinomaan länsimainen ilmiö.

-Kyseessä on maailmanlaajuinen trendi, mikä antaa Nokialle tilaisuuden hyödyntää globaalia läsnäoloaan.

Katso Jussi Kärjen juttu

Lue myös:

    Uusimmat