Kalifornialaisella äänestyspaikalla epäillään tuhopolttoa – tuli tuhosi presidentinvaalien ennakkoääniä

Yhdysvalloissa Los Angelesin piirikunnassa äänestyspaikalla sattuneessa tulipalossa paloi poroksi presidentinvaalien ennakkoääniä sunnuntaina.

Asiasta kertoo muun muassa brittilehti Guardian. Baldwin Parkin kaupungissa sattunutta tulipaloa tutkitaan tuhotyönä. Tarkkaa tietoa siitä, miten paljon äänestyslipukkeita tuhopoltossa tuhoutui, ei ole. Viranomaisten mukaan äänestyslipukkeita kerättiin viimeksi äänestyspaikalta kymmenen aikaan aamulla lauantaina paikallista aikaa. Tulipalo taas sattui yhdeksän aikaan illalla sunnuntaina.

– Tuhopoltto virallisella äänestyspaikalla täyttää kaikki merkit yrityksestä riistää ihmisten äänioikeus ja kyseenalaistaa vaaliemme turvallisuus, sanoi Guardianille piirikunnan vaalivalvoja Hilda L Solis.

Solisin mukaan liittovaltion poliisia FBI:tä on pyydetty tutkimaan tapausta.

Viranomaiset käyvät myös läpi tulipalossa tuhoutuneita lipukkeita, jotta he voivat tiedottaa vaalipaikalla äänestäneille heidän lipukkeidensa mahdollisesta tuhoutumisesta.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Yhdysvalloissa on äänestetty ennakkoon ennätystahtia. Joidenkin arvioiden mukaan ennakkoääniä olisi annettu jopa yli 30 miljoonaa.

Kalifornian osavaltiossa ennakkoääniä on annettu yhteensä yli miljoona.

Osavaltio on perinteisesti demokraattien vahvaa kannatusaluetta.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja