Kaksoiskansalaisuus pois suomenvenäläisiltä myös takautuvasti? Alexander Stubbilta myönteinen kanta IS:n vaalitentissä
Pitääkö Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuudet lakkauttaa myös takautuvasti? Neljä presidenttiehdokasta otti IS:n tentissä myönteisen kannan.
Kaikki presidenttiehdokkaat paitsi Li Andersson (vas.) ja Jutta Urpilainen (sd.) kannattavat Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuuden lakkauttamista, kun kyse on tulevista kaksoiskansalaisista.
Asiasta kysyttiin Ilta-Sanomien presidentinvaalitentissä.
Ehdokkaista neljä oli sitä mieltä, että kaksoiskansalaisuudet pitäisi lakkauttaa myös takautuvasti, siis nykyisiltäkin kaksoiskansalaisilta.
Tämän kannan ottivat Alexander Stubb (kok.), Jussi Halla-aho (ps.), Sari Essayah (kd.) ja Harry Harkimo (liik.).
– Pitkässä juoksussa meidän pitää avata tämä keskustelu, koska yksi Putinin ydinviesteistä on kylmä. Hän on valmis puolustamaan oman maan kansalaisia myös rajojensa ulkopuolella. Silloin meidän täytyy löytää jonkinnäköinen järjestelmä, jolloin tämä turvallisuusuhka ei toteudu, Stubb sanoi.
– Kaksoiskansalaisuus muodostaa riskin paitsi suomalaiselle yhteiskunnalle, myös näille ihmisille itselleen. Venäjä ei häikäile yhtään käyttääkseen erilaista painostusta omia kaksoiskansalaisiaan kohtaan, Essayah kommentoi.
– Suomella ei ole minkäänlaista kansainvälisoikeudellista velvoitetta sallia kaksoiskansalaisuutta kenellekään. Venäläisten tapauksessa se lisäksi muodostaa akuutin turvallisuusuhan, Halla-aho totesi.
Pekka Haavisto (valitsijayhdistys, vihr.) huomautti, etteivät kaikki kaksoiskansalaiset ole sitä omasta tahdostaan. Venäjän suurlähetystöön toimitettuja pyyntöjä Venäjän kansalaisuudesta luopumisesta ei ole aina käsitelty.
Li Andersson (vas.) puolestaan varoitti luomasta kuvaa siitä, että venäjänkieliset itsessään olisivat turvallisuusuhka Suomelle.
MTV Uutiset Live arvioi jokaisen presidenttiehdokkaan:
Uusimmat
-
14:33
Toto Wolff teki jyrkän Max Verstappen -päätöksen
-
14:29
SDP esittää epäluottamusta ministeri Taviolle ja koko hallitukselle
-
14:25
Joel Hallikainen veti keikan ulkohuussissa istuvalle henkilölle: "Ei se ihan tervettä ollut"
-
14:21
Ronnie O'Sullivan teki sen taas
-
14:18
Fifalta ja Uefalta painava ukaasi Espanjalle – MM-kisaisännyys uhattuna
-
14:15
Puolalaisille rakennusmiehille tuomiot oululaismiehen puukotuksesta ja potkimisesta – video näyttää, miten tilanne eteni
-
14:02
Huippupeli pelattiin karmeassa säässä: "Roiskivat ympäriinsä"
-
14:00
Poliisi epäilee: Suomeen salakuljetettiin Ruotsista kymmeniä kiloja huumeita – rikollisilta takavarikoitiin sarjatuliaseita
-
13:53
Orpo: Tavion Ukraina-päätöstä ei peruta eikä mahdollista mainehaittaa paikata – myöntää hallituksen erimielisyydet
-
13:47
Iranin korkein johtaja: Hamasin verilöyly Israelissa oli looginen ja laillinen
-
13:42
Kalanpyydykseen kuoli jo vuoden kuudes saimaannorppa
-
13:32
Ministeri Tavio saa valmistella uuden tasa-arvoa koskevan osion Suomen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmaan
-
13:29
Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat Libanonissa Israelin iskuista huolimatta
-
13:06
Presidentti Stubb: Tuki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille on osa Suomen ulkopolitiikkaa
-
13:01
Isaac Sene ja Kastanja Rauhala aiheuttivat TTK-hurmion – näin he itse sen arvioivat: "Isaac on oikeasti aika kriittinen"
-
12:59
EU: Kiinalaisille sähköautoille korkeampi tullimaksu – Suomi jättäytyi äänestämästä
-
12:47
Israel väittää surmanneensa Hizbollahin tietoliikennejohtajan – MTV seuraa
-
12:22
Kommentti: 15-vuotiaan tytön surma Valkeakoskella tuo mieleen sarjakuristaja-Penttilän – teon perustelu lähes sanasta sanaan sama
-
12:22
Aurinko on nyt voimissaan – revontulia Välimerellä asti?
-
12:21
Pelicansille jättimäisiä uutisia – HIFK:n yllätyshankinta heti kovaan rooliin
-
Lataa lisää