Kaksi suomalaista ammuttu Bagdadissa

Ulkoministeriön mukaan kaksi suomalaista liikemiestä on ammuttu tänä aamuna Bagdadissa. Tekijöitä ei ole saatu kiinni, mutta ampumisella oli silminnäkijöitä.

Kaksi suomalaista liikemiestä ammuttiin autoon Bagdadissa, kun he olivat matkalla Irakin sähköministeriöön tänä aamuna. Ampumakohtauksessa saivat surmansa markkinointijohtaja Seppo Haapanen Ensto Utility Networksista ja toimitusjohtaja Jorma Törönen Air-Ixistä, kerrotaan Teknologiateollisuudesta.

Liikemiehet surmattiin alikulkutunnelissa heidän ollessaan matkalla tapaamiseen Bagdadin sähkölaitokselle.

Suomalaisia lähti seuraamaan musta auto, jossa olleet kolme miestä avasivat tulen liikemiehiä kohti. Takapenkillä matkanneita miehiä ammuttiin selkään ja päähän konetuliaseilla. Auton kuljettaja säilyi hengissä, ja häntä kuulustellaan Bagdadin poliisissa.

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö Nouri Musawy kertoi illalla puhelimitse Bagdadista, että myös hän osallistuu kuljettajan kuulusteluihin tiistaina. Musawyn mukaan tekijöitä ei ole saatu kiinni, mutta ampumisella oli silminnäkijöitä.

Miehet osallistuivat suomalaisen liikemiesvaltuuskunnan matkalle, joka alkoi viime lauantaina.

Liikemiesryhmä on edelleen Bagdadissa. He yöpyvät kaupungin lentokentällä sijaitsevan yksityisen turvallisuuspalveluyrityksen tiloissa ja jatkavat matkaansa huomenna Jordanian pääkaupunkiin Ammaniin. Kotimaahan ryhmä palaa todennäköisesti ylihuomenna.

Matkalla oli kymmenkunta suomalaista. Matkan järjestäjä oli Teknologiateollisuus.
Matkalla oli mukana yhdeksän eri yhtiön edustus.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki ovat esittäneet osanottonsa uhrien omaisille ja läheisille.

Air-Ixin toimitusjohtajalla oli laaja kokemus Lähi-idästä

Irakissa surmansa saaneella Air-Ixin toimitusjohtajalla Jorma Törösellä oli laaja kokemus projektiviennistä sekä Irakiin ja Saudi-Arabiaan että Venäjälle.

Törönen vastasi koko konsernin ulkomaisista toiminnoista, jotka olivat hyvin vahvasti hänen varassaan, Air-Ixin yhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Berglund kertoo.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 22.03.2004)

Tapaus on järkyttänyt suomalaista liike-elämää.
(Seitsemän uutiset 22.03.2004)

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää kertoo, että liikemiesryhmällä oli selkeä kuva matkan riskeistä. Tapahtuma järkytti kuitenkin. (Talousuutiset 22.03.2004)

Lue myös:

    Uusimmat