Kaksi peuraa juuttui toisiinsa kiinni sarvistaan – metsästäjien päätökselle kiitosta
Wisconsinilaiset metsästäjät ovat saaneet kiitosta ja arvostusta osakseen päättäessään pelastaa kaksi pahaan pinteeseen jäänyttä peuraa sen sijaan, että olisivat hankkineet kaksi helppoa kaatoa.
CNN kertoo kahdesta metsästäjästä, jotka julkaisivat videon kahdesta sarvistaan kiinni juuttuneesta peurasta. Sen sijaan, että metsästäjät olisivat metsästyskauden ollessa vielä käynnissä saaneet kaksi helppoa kaatoa, päättivät miehet pelastavat peurojen hengen.
20. joulukuuta tapahtuneesta pelastusoperaatiosta kuvattu video on kiertänyt sosiaalisessa mediassa ja Yhdysvaltojen eri paikallismedioissa tiheään tahtiin. Voit katsoa videomateriaalia artikkelin yllä olevalta videolta.
Seisoivat keskellä peltoa
Toinen metsästäjistä, Everett Sluga, muistelee tapausta, jollaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt.
– Näin yhden peuran ja kummastelin, miksi se ei liikkunut mihinkään. Liikkuessani itse huomasin, että siinä oli kaksi peuraa jumissa toisiinsa, hän kertaa.
Kyseessä oli kaksi valkohäntäpeuran urosta. Peurat olivat keskellä avaraa peltoa.
Sluga soitti maanomistajalle, joka tuli oitis paikalle todistamaan kummaa tilannetta. Maat omistava Troy Rebarchek pystyi nopeasti arvioimaan, ettei peuroja voisi auttaa pellolla, vaan ne täytyisi siirtää metsikön suojiin, missä ne eivät pystyisi juoksemaan karkuun. Miehet saivat hätisteltyä peurat liikkeelle ja lopulta metsikköön, missä peurat eivät pystyneet enää juoksemaan ihmisiä karkuun.
– Siellä me sitten pelastimme niiden henget, Rebarchek summaa.
Olisi ollut helppo kaato
Peurat olivat niin avuttomassa tilanteessa, että metsästäjien olisi ollut helppo tappaa ne.
– Se ei vain tuntunut oikealta ampua niitä sellaisessa tilanteessa. Se ei tuntunut eettiseltä. Minulla oli itse asiassa jousipyssy mukanani ja olin jo tähtäämässä peuroihin, mutta katsoin vaimoani ja sanoin, etten pystyisi ampumaan niitä, Rebarchek paljastaa.
Sen sijaan mies haki autonsa peräkontista hiomakoneen ja leikkasi sen terällä jumiin jääneet sarvet irti sarvi kerrallaan.
– Se oli ainoa työkalu autossani. Se ei todellakaan ollut oikea työkalu hommaa varten, mutta ei meillä ollut aikaa jahkailla. Pelkäsin molempien peurojen hengen puolesta, Rebarchek kertoo.
Wisconsinin osavaltion luonnonvarakeskuksen asiantuntija Jon King kuitenkin kiittelee miesten tekoa.
– He antoivat eläimille lisäaikaa elämään. Sen lisäksi he toimivat eettisesti ja vastuullisesti metsästäjinä. Olen iloinen, että he tekivät näin, King kiittelee.
Rebarchek on itsekin sitä mieltä, että teki oikean ratkaisun vaikeassa tilanteessa. Hän on sen koommin nähnyt toisen jumiin joutuneista peuroista maillaan ja se näyttää voivan hyvin.
Lue myös: Palomies pelasti takamuksestaan järveen jäätyneen peuran: "Se vain makasi siellä rauhallisesti"
Lähde: CNN
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää