Mainos

Kaksi asukasta pelastettiin kerrostalopalosta Helsingissä – kaksi kissaa löytyi kuolleena

Kaksi ihmistä pelastettiin aamulla kerrostalopalosta Helsingissä.

Tulipalo oli syttynyt toisen kerroksen asunnossa Liusketiellä noin puoli kahdeksan aikaan. Pelastuslaitos arvioi, että palo oli luultavasti saanut alkunsa keittiöstä.

Palavan asunnon yläpuolelta pelastettiin kaksi asukasta, kertoo STT:lle päivystävä palomestari Vesa Paatelma. Paloasunnossa ollut henkilö oli onnistunut pelastautumaan asunnosta pois itse.

Palossa ei loukkaantunut ihmisiä, mutta asunnosta löytyi kaksi kuollutta kissaa. Paatelman mukaan kissat olivat ilmeisesti kuolleet savukaasuihin.

Palamaan syttynyt asunto tuhoutui asuinkelvottomaksi, myös muu rakennus kärsi savuvahinkoja. Paatelma arvioi, että osa kerrostalon asukkaista tarvinnee palon seurauksena tilapäismajoituksen.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.