Video näyttää, miten karuun paikkaan kaivostyöntekijät jäivät jumiin Taiwanin maanjäristyksessä

Kymmeniä ihmisiä on yhä loukussa ajoneuvoillaan jopa kilometrien pituisissa maantietunneleissa.

Taiwanin maanjäristyksessä kadonneiden etsinnät ja pelastustyöt ovat jatkuneet intensiivisesti eilisen suurjäristyksen jäljiltä.

Taiwanin hätäkeskuslaitos julkaisi tänään videon, jossa kuusi kipsikaivokseen loukkuun jäänyttä kaivostyöntekijää nostetaan turvaan Hualienin maakunnassa lähellä järistyksen keskusta.

Samaan aikaan pelastustyöntekijät ovat yrittäneet pelastaa ihmisiä, jotka jäivät maanjäristyksen sattuessa ajoneuvoillaan loukkuun jopa kilometrien pituisiin maantietunneleihin Hualienin kaupungin ulkopuolella. Pelastustyöntekijöiden tiedossa on kohdat, joihin kymmeniä ihmisiä on jäänyt loukkuun tunneleissa.

Keskiviikkona tapahtunut maanjäristys oli Taiwanin voimakkain 25 vuoteen. Siinä on tähän mennessä vahvistettu kuolleen yhdeksän ihmistä, ja yli tuhat on loukkaantunut.

Kuolonuhrien lukumäärää on rajoittanut se, että Taiwanissa noudatetaan tiukkoja rakennusmääräyksiä ja maanjäristyksiin on varauduttu.

"Älkää menkö vuorille"

Saarta on eilisestä lähtien ravistellut jo yli 300 voimakasta jälkijäristystä ensimmäisen, voimakkaimman järistyksen jälkeen. 

Taiwanin hallitus on kehottanut ihmisiä varomaan maanvyörymiä ja kivenlohkareiden irtoamisia. Tänään alkoi kaksipäiväinen kansallinen loma Qingming-festivaalin ajaksi, jolloin moni matkustaa maaseudulle.

Perinteisesti Qingmingin aikana ihmiset vierailevat kuolleiden omaistensa haudoilla.

– Älkää menkö vuorille, ellei se ole välttämätöntä, varoitti presidentti Tsai Ing-wen taiwanilaisia myöhään keskiviikkoiltana lähetetyssä viestissä.

Lue myös:

    Uusimmat