Kaivokseen kadonnut sukeltaja oli veden alla kahdeksan tuntia – nämä olivat hänen ensimmäiset sanansa hyisen nousun jälkeen!

Tuntikausien operaatio ohi – sukeltaja saatu ylös kaivoksesta Ylöjärvellä, MTV paikalla 4:04
Näin päivystävä palomestari kommentoi pitkää operaatiota sen jälkeen, kun sukeltaja oli saatu takaisin pinnalle.

Ylöjärven Haverin vanhaan kulta- ja rautakaivokseen torstaina kadonnut sukeltaja saatiin nostettua pinnalle hieman ennen iltayhdeksää. Pelastusoperaatio kesti useita tunteja.

Pelastuslaitos sai tiedon kadonneesta sukeltajasta kello 15.20 iltapäivällä.

Kadonnut sukeltaja oli osa ryhmää, joka meni sukeltamaan kaivokselle. Varsinaisesta sukellusta suorittaneesta kaksikosta toinen kadotti yhteyden pariinsa.

– He eksyivät toisistaan. Toinen kaveri sai tiedon pinnalle, että jotain ongelmia on, että kaveria ei näy missään, Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tommi Lönnqvist kertoi MTV Uutiset Livelle pian operaation päättymisen jälkeen.

Veden näkyvyys on Haverin kaivoksella paikoin huono, mikä saattoi johtaa kaksikon eroamiseen toisistaan.

Sukellus tapahtui 35 ja 80 metrin syvyyden välissä luolastossa. Sukeltajan pinnalle nousemisen pitkä kesto johtuu paine-eroihin liittyvästä rajatusta nousunopeudesta.

Kahdeksan tuntia vedessä

Eksyneelle sukeltajalle toimitettiin operaation aikana lisää ilmaa. Hän nousi pinnalle sukellustietokoneen antamien ohjeiden avulla.

Eksynyt sukeltaja vietti veden alla yhtäjaksoisesti kahdeksan tuntia. Kylmyyden pelättiin aiheuttavan ongelmia nousun aikana, mutta lämpöliivi piti sukeltajan lämpimänä.

Lönnqvist kertoo, että sukeltaja oli ollut hyvillä mielin pinnalle noustuaan.

– Hänellä oli jano. Sen hän kertoi ensimmäisenä, palomestari Lönnqvist paljasti.

Sukeltajakaksikko oli Lönnqvistin mukaan kokenut, ja he tunsivat Haverin kaivoksen sukellusreitit.

– Se oli varmaankin se syy, miksi hän osasi yksin tulla sieltä ylös, Lönnqvist sanoi.

Haveri vaatinut kuolonuhreja

Vedellä täyttynyt Haverin entinen kaivos on suosittu sukelluskohde. Kaivostoiminta lopetettiin alueella 1960.

Kaivos on syvimmillään yli 80 metriä syvä avolouhos, jossa menee pitkiä luolastoja. Luolastot on opastettu kartoin sukeltajia varten.

– Kaivoksesta löytyy halkaisijaltaan satakunta metriä oleva avolouhos louhintasaleineen, kilometreittäin kapeahkoa kaivoskäytävää ja syvyyttä useampiin tarpeisiin, Haverin Kaivossukeltajat ry kuvailee verkkosivuillaan.

Pääsy kaivoksen alueelle on rajattu vain sukellusyhdistyksille. Kaivokseen on hukkunut 1980–1990-luvuilla ainakin neljä ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat