Kaisa Mäkäräisen kisa meni pahasti pipariksi – "Vähän olen ihmeissäni"

Kaisa Mäkäräisen pistetili ampumahiihdon naisten maailmancupissa ei karttunut Saksan Oberhofin pikakisassa. Hän oli 7,5 kilometrin kilpailussa 44:s.

Kilpailun voitti uransa ensimmäisen maailmancupin ykköstilan saavuttanut Italian Lisa Vittozzi.

Mäkäräinen ampui makuupaikalta kolme ja pystystä yhden sakkokierroksen. Vittozzi ampui ilman sakkoja.

Toiseksi sijoittui Ranskan Anais Chevalier, joka hävisi Vittozzille runsaat viisi sekuntia. Kolmas oli Ruotsin Hanna Öberg 15 sekuntia kärjestä. Koko kärkikolmikko selvisi ampumapaikoilta ilman sakkoja.

Tämän kauden yhdeksästä cup-kilpailusta kolme voittanut Mäkäräinen oli ymmällään siitä, mistä makuuammunnassa kiikasti.

– Vähän ihmeissäni olen, mitä makuulla tapahtui. Oli hyvä kohdistus, ja makuuammunta on ollut hyvän tuntuista, Mäkäräinen aprikoi Ylen haastattelussa.

Lumimyräkkä taukosi

Oberhofissa oli kahtena kisaa edeltävänä päivänä ollut kova lumimyräkkä.

– Nyt oli ihan inhimilliset sääolot. Makuuammunnan olisi pitänyt olla hallinnassa. Tuulen kanssa (epäonnistumisella) ei ollut mitään tekemistä. Tuli joitain muita virheitä, Mäkäräinen myönteli.

Hän putosi maailmancupin kokonaiskilpailussa kolme sijaa, seitsemänneksi. Kausi jatkuu Oberhofissa lauantaina 10 kilometrin takaa-ajolla, johon Mäkäräinen ainoana suomalaisena ylsi.

Muista suomalaiskilpailijoista Venla Lehtonen oli 78:s, Suvi Minkkinen 91:s ja Mari Ederiä tuurannut Laura Toivanen 92:s.

Maailmancupin kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Italian Dorothea Wierer, joka oli pikakisassa 24:s. Cupissa toisena jatkaa Slovakian Paulina Fialkova ja kolmantena Vittozzi.

Sprintticupia johtaa Vittozzi. Mäkäräinen on kahdeksantena.

Lue myös:

    Uusimmat