NHL-supertähti Jonathan Toews aikoo palata NHL-kaukaloon ensi kaudeksi kahden vuoden tauon jälkeen.
Toewsin agentti vahvisti asian NHL.comille.
– Kyllä, sataprosenttisesti. Johnny voi loistavasti ja etenemme suunnitelmien mukaan, Brisson vahvistaa.
Vastikään 37 vuotta täyttänyt keskushyökkääjä pelasi viimeksi vuoden 2023 huhtikuussa Chicago Blackhawksissa. Sitä edeltävä aika oli Toewsille haastavaa. Hän pelasi vuosina 2021-2023 vain 124 ottelua, koska kärsii kroonisesta tulehdusreaktiosta, mikä esti hänen pelaamiseensa kokonaan kaudella 2020-2021.
Toewsista tuli vapaa pelaaja kauden 2023 jälkeen, mutta hän ei tehnyt sopimusta minkään seuran kanssa. Toews ei ole missään vaiheessa ilmoittanut lopettamisestaan.
VIimeisen kahden vuoden aikana Toewsin tiedetään ainakin viettäneen aikaa Intiassa hänen omien sanojensa mukaan "parantumismatkalla" sekä Balilla surffaamassa.
Toews on voittanut urallaan paljon. Hän on päässyt nostelemaan Stanley Cupia kolme kertaa, voittanut olympiakultaa kahdesti ja MM-kultaa kertaalleen. Hänet on palkittu NHL-finaalien arvokkaimpana pelaajana, parhaana puolustavana hyökkääjänä sekä Mark Messier -johtajuuspalkinnolla.
Vuonna 2017 hänet nimettiin NHL:n kaikkien aikojen sadan parhaan pelaajan joukkoon.