Suomi, 2013. Ohjaus: Matti Ijäs. Käsikirjoitus: Heikki Vuento, Auli Mantila, Matti Ijäs, J-P Passi. Kuvaus: Rauno Ronkainen. Leikkaus: Jorma Höri. Musiikki: Timo Hietala. Tuotanto: Jussi Rantamäki, Auli Mantila. Pääosissa: Krista Kosonen, Sampo Sarkola, Tommi Korpela, Hannu-Pekka Björkman. Kesto: 96 min. Levittäjä: Walt Disney.
Vähäpuheisen suomalaisen miehen tunteiden kuvaajan Matti Ijäksen uusi elokuva Kaikella rakkaudella kertoo mistäpä muusta kuin rakkaudesta. Postikorttivalokuvaaja Toivo Vaarala (Sampo Sarkola) matkustaa pitkin Suomea etsien kuviinsa täydellisiä maisemia. Auton katolla kulkee mukana penkki, jonka hän sijoittaa tarkoin harkittuun miljööseen ja valaistukseen. Vaarala on pudottanut kuvistaan pois ihmisen, sillä häntä hiertävät ujous ja ihmisten kohtaamisen pelko. Matkustaessaan kuvausmatkalle pohjoiseen hänen eteensä pamahtaa humalainen, kirosanoja syljeskelevä nainen (Krista Kosonen), joka pilaa hänen kuvasommitelmansa juuri illan viimeisen valon aikaan. Kun Vaaralan ensituohtumus on ohitse, hän on mennyttä miestä.
Matti Ijäksen 32. elokuvassa on kaikkea sitä mistä ohjaaja hyvin tunnetaan: kolhiintuneita ihmisiä elämän pyörityksessä, lempeää huumoria ja hilpeää lakonista dialogia. Ijäs kunnioittaa kerronnassaan hitautta ja hiljaisuutta ja osoittaa jälleen kerran taituruutensa lapsinäyttelijöiden ohjaajana. Näyttelijöiden kasvot ja miljööt korvaavat usein puhutun sanan. Tässä tarinassa vuorokauden- ja vuodenaikojen mukaan muuttuvilla maisemilla on erityisen painava merkityksensä.
Ijäs on tehnyt töitä mm. Sulevi Peltolan, Matti Pellonpään ja vastikään edesmenneen Paavo Pentikäisen kanssa. Hänen sankarinsa ovat rujoja, arkoja, elämältä takkiin saaneita. Krista Kosonen näyttelee Ansaa vivahteikkaasti ja antaumuksella. Sampo Sarkola, Tommi Korpela ja Hannu-Pekka Björkman tulkitsevat Ansan pauloihin langenneita miehiä - ja hienosti tulkitsevatkin. Rovaniemeläiset Lauri Romakkaniemi ja Aurora Kuusisto todistavat, ettei lapsiroolien välttämättä tarvitse olla kuin suoraan jostakin koulunäytelmästä. Lapset näyttelevät hurmaavasti ja pakottomasti.
Ijästä pidetään Aki Kaurismäen hengenheimolaisena, mikä onkin ymmärrettävää: karut henkilöt, tilanteista syntyvät viisastelevat sutkautukset ja paljon puhuvat hiljaiset hetket ovat molemmille luonteenomaisia. Kaurismäki on tehnyt estetiikastaan niin pelkistettyä ja teatraalista, että katsoja on tyylittelystä alati tietoinen, Ijäksen kerronta taas on konstailemattoman melankolista ja pientä. Vaikka Kaikella rakkaudella -elokuvan loppu ei ole suoranaisesti onnellinen, se on huojentavan lohdullinen. Rakkauskin voi olla joustavaa ja monisävyistä.
Teksti: Minna Karila