Kahden maalin Kasper Puutio nousi KalPan sankariksi – TPS kepitti Lukon maaleissa ja selätyksissä

0:47
Kasper Puution jatkoaikaosuma räjäytti Kuopion hallin hurmioon.

KalPa saalisti kauden avausvoittonsa, kun se kaatoi Pelicansin jatkoajalla Kasper Puution maalilla. Kevään finalistien TPS:n ja Lukon kohtaamisessa juhlivat jälleen turkulaiset.

Pelicans eteni Kuopion ottelussa jo 2–0-johtoon Jiri Smejkalin ja Iikka Kangasniemen maaleilla, mutta KalPa kampesi rinnalle ja ohi.

Kasper Puutio nosti kuopiolaiset maalin päähän toisen erän lopussa ja Miikka Pitkänen iski tasoituksen, kun ottelua oli takana 47 minuuttia.

Lopullisen ratkaisun napautti jälleen Puutio, kun jatkoaikaa oli jäljellä 59 sekuntia. Näin Kalpalle kauden ensimmäinen voitto viidennessä ottelussa.

Puution Kuopion jäähallin hurmioon räjäyttäneen ratkaisuosuman voit katsoa pääkuvan videolta.

Kuopiossa puhutti KalPa-puolustajan Lasse Lappalaisen temppu ottelun toisessa erässä. Lappalaisen maila nousi Smejkalin jalkojen väliin, mutta hän selvisi tempustaan vain kahden minuutin rangaistuksella. Tämä ei miellyttänyt Pelicans-valmentaja Tommi Niemelää.

Katso tilanne ja Niemelän reaktio siihen alla olevalta videolta.

2:12

Turussa kohtasivat viime kevään finalistit TPS ja Lukko jo toistamiseen alkukauden aikana. TPS vei parin ensimmäisen kohtaamisen avauskierroksella Raumalla ja oli parempi myös lauantaina. Maaleilla Turussa ei mässäilty, sillä ainoastaan Mitch Hults osui.

Vaikka maaleja  ei juuri nähty, oli ottelussa mukana rutkasti tunnetta. TPS:n Juraj Slafkovský ja Lukon Matthew Abt ottivat kiivaan painimatsin toisessa erässä. Tilanne päättyi Slafkovskýn heitettyä Abtin selälleen. Videon tästä voit katsoa alta.

1:39


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja